Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Tapahtumia
Hengellisiä tapahtumia
Kokouskutsut
Menovinkkejä

Joukkoäly näyttää voimansa

10.4.2007 Kari A. Hintikka, verkkotutkija

Pakkautuminen taajamiin heikentää jatkuvasti perinteistä yhteisöllisyyttä. Samanaikaisesti internet luo uutta sellaista.

Vaikka netistä löytyy helposti hyviä kavereita, niin niistä myös pääsee yhtä helposti eroon kuin pääministeri tekstiviestillä.

Sosiaalisesta näkökulmasta tietokoneen ruutua voisi verrata siihen, että kaikki huutelevat toisilleen paikallisen huoltamon baarin ikkunoiden läpi. Huutelusta saa jotain tolkkua, mutta paremmin viestit vaihtuvat saman pöydän ääressä. Aitoon yhteisöllisyyteen tarvitaan usein jokin fyysinen tila, paikka ja aika.  Irc-keskustelukanava keksittiin Suomessa, mutta keksittiin myös että irkkaajat tapaisivat toisiaan fyysisesti, IRL, In Real Life. Samaan tulokseen päätyi aikoinaan yksi maailman vanhimmista verkkoyhteisöistä, amerikkalainen The Well.

Enemmän osallistujia - enemmän näkökulmia

Monet tutkijat puhuvat kuitenkin yhteisöllisyyden rinnalla joukko- ja parviälykkyydestä. Perinteisesti Suomessa on tuumittu, että "joukossa tyhmyys tiivistyy" ja "mitä useampi kokki..." Netti-aikakautena hölmöläisten kokoontuminen ei välttämättä pidä enää paikkaansa ja ihminen voisi oppia muurahaisilta tai kaloilta paljon. Päinvastoin, netti on osoittanut, että tavalliset ihmiset tuottavat yhdessä parhaimmillaan enemmän älyä kuin paraskaan yksittäinen asiantuntija.

Yksinkertaisimmillaan tämä näkyy Google-hakukoneen tuloksissa. Yksittäinen haku tuottaa keskimäärin hyvän tuloksen. Esimerkiksi www-hakukoneet noteeraavat, kuinka moni ihminen, yritys tai yhteisö on tehnyt www-linkin tiettyyn toiseen www-sisältöön. Mitä enemmän www-linkityksiä, sitä korkeammalle hakukone mieltää www-palvelun tai -kotisivun ja näyttää sen hakijalle.

Nettiälykkyys perustuu pitkälti joukkovoimaan. Mitä enemmän osallistujia, niin keskimäärin sitä enemmän informaatiota, näkökulmia ja aineistoja. Perinteisissä joukoissa taas mielipide alkaa usein tiivistyä, että jotain pitää viedä saunan taakse. Tämä on netin ja vappumarssin yksi keskeisistä eroavaisuuksista. Edellisessä tilanne ohjautuu kohti parasta ratkaisua ja jälkimmäinen johtaa aina samalle torille.

OhMyNews, Digg - ja Nopola News

Nopola News on idealtaan hyvässä seurassa. Etelä-korealainen avoin verkkojulkaisu OhMyNews sai vaihdettua presidentin. Digg-verkkojulkaisun osallistujat arvioivat kellon ympäri netin mielenkiintoisimpia uutisia ja niistä arvioidaan parhaimmisto.

Joukkovoima ja nettiäly ei tietenkään edusta absoluuttista totuutta. Malli on kuitenkin osoittanut tehokkuutensa, sillä esimerkiksi New York Times ja BBC ovat alkaneet ottaa lukijoitaan toimittajien rinnalle uutistuotannossa.

Suomessa perinteinen media on tehnyt varsin vaatimattomia internet-kokeiluja eikä näytä vieläkään ymmärtäneen netin tarjoamaa muutosta. Lukijat, katsojat ja kuulijat saavat lähinnä kommentoida toimittajien blogeja, kirjoittaa keskustelufoorumeille tai lähettää kamerakännykuvan, josta maksetaan pilkkahinta ammattilaisen ottamaan kuvaan. Mitään omaa, henkilökohtaista tai lähiymäristöön liittyvää on kuitenkin vaikea saada läpi perinteisessä valtamediassa, ainakaan uutisena. Perinteinen media keskittyy koostamaan 'tärkeimpiä' uutisia. Aiemmin tärkeimmät paikallisuutiset ja juorut kuuli keskiolutbaareissa, heinätöissä tai madetta pyytäessä.

Esimerkiksi Vehkomäen lammastilalla pari vuotta sitten sudet tappoivat viitisenkymmentä lammasta. Television tai sanomalehtien pääuutiseksi tästä ei ole, mutta tieto susista kiinnostaa kovasti seudulla asuvien lasten vanhempia sekä lampaanlihaa käyttäviä kotikokkeja, kuten itseäni. Mistä siis tietoa, jos paikallislehti ei satu tulemaan? Valtamedia ehdottaisi kirjoitusta mielipidepalstalle, vaikka kännyssä olisi tuoretta videokuvaa turmasusista ahdistelemassa lampaita, mikä näyttävyydessään kelpaisi television pääuutisille.

Ei ole mikään yllätys, että ihmiset laittavatkin nykyään mielenkiintoisimmat videopätkät ja valokuvat YouTubeen tai Flickriin, ja määrittelevät itse mikä on tärkeää. Sen sijaan että kuuliaisesti välittäisivät saaliinsa joukkoviestimille entiseen tapaan. Joukkoviestintä onkin alkanut miettiä rooliaan uudelleen netin myötä.
Mutta voi olla, että ne ovat jo ehtineet jättää huomiotta jotain ratkaisevaa. Miksi ihmiset jakavat otoksiaan netissä eivätkä enää lähetä niitä toiveikkaasti valtamedialle, kuten aiemmin? Ajallemme on aika kuvaavaa, että tv:n pääuutiset joutuvat näyttämään YouTubeen laitettua suttuista videota. Aiemmin tilanne oli päinvastoin.

Myykää formaatti, ei Nopolaa

Nettiäly valjastetaan usein etsimään tulevaisuutta, trendejä ja heikkoja signaaleja. Yhtiöt, mainostoimistot ja vähitellen myös julkishallinto ovat kiinnostuneet siitä, miten ihmiset tulevaisuudessa käyttävät aikaansa, rahojaan ja poliittista valtaansa.

Nopola News on hieno esimerkki siitä, että ihmisiä kiinnostaa myös arki ja lähiympäristö. Netti tarjoaa mahdollisuuden Kyyjärven tapahtumien seuraamiseen kaikkialla maailmassa, minne paikallislehden paperiversio ei yllä.

Kaino toivomukseni on, että älkää myykö Nopola Newsia edes hyvälläkään
tarjouksella. Perinteinen joukkoviestintä on hyvin kiinnostunut Nopola Newsin ja vastaavien konseptista, valmis ostamaan sen ja monistamaan. Myykää konsepti tai formaatti ja konsultoikaa, se on nyt muotia. Katsokaa vaikka tv:n ohjelmakarttaa. Se on tulvillaan formaattiohjelmia.

Nopola News on onnistunut yhdistämään perinteisen ja uuden (netti) yhteisöllisyyden, mikä ei ole aivan helppoa. Netti tarjoaa paljon kehitysmahdollisuuksia Nopolallekin ja kannustakaa myös muita paikallisyhteisöjä samaan.

Kari A. Hintikka
verkkotutkija, Jyväskylä
kari.hintikka ät gmail.com