Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Tapahtumia
Hengellisiä tapahtumia
Kokouskutsut
Menovinkkejä

Katso lisäkuvat   

Koiranäyttely

27.3.2010 Heikki Hänninen/ Katariina Pirttiniemi

Nicon Polvijärven näyttely.

MENESTYSTÄ KOIRANÄYTTELYSSÄ
 
Japaninpystykorva Nico saavutti helmikuun lopussa virallisten koiranäyttelyiden 9 kuukauden alaikärajan. Maaliskuun puolivälissä järjestettiin Polvijärvellä ryhmänäyttely pystykorville, kanakoirille ja noutajille. Nico ilmoittautui sinne ja Naomikin päätti lähteä mukaan näyttelyyn. Polvijärvi on melkein Venäjän rajalla asti, joten matkaan piti lähteä jo kello viisi aamulla, että ehdittäisiin näyttelypaikalle yhdeksitoista. Nicon mukaan lähtivät Anna, Anne ja Heikki. Naomia taasen lähtivät kuskaamaan Emmi, Kati, Katariina ja Timo.
Japaninpystykorvia oli ilmoitettu vain neljä ja tuomarina oli Saija Juutilainen. Nico oli kehässä ensimmäisenä, koska se kilpaili junioriluokassa. Tuomari arvosteli Nicon ja piti sitä niin hyvänä japaninpystykorvarodun edustajana, että antoi sille laatuarvosanan erinomainen (lyhennetään ERI). Toinen uros olikin Nicon serkkupoika Tami, joka oli jo saavuttanut Suomen muotovalion arvon, joten se kilpaili valioluokassa. Myös Tami sai ERI:n. Niin Nicon piti mennä Tamin kanssa kilpailemaan kumpi on paras uros - ja Nicohan se oli ! Nico sai myös sertin. Sertejä tarvitaan Suomen muotovalion arvoon vähintään kolme ja viimeisin niistä pitää olla saatu yli kahden vuoden ikäisenä.
Seuraavana olivat vuorossa nartut. Naomi kilpaili nuorten luokassa ja sille tuomari antoi laatuarvostelun erittäin hyvä (lyhennetään EH). EH:lla ei pääse enää jatkoon, joten Naomi sai hakea arvostelunsa pois. Toinen narttu, Pirre, kilpaili avoimessa luokassa ja sille tuomari antoi ERI:n. Pirrestä tuli paras narttu ja se sai sertin. Se oli Pirren kolmas serti, mikä teki siis Pirrestä muotovalion. 
Nyt alkoi jo Nicon esittäjää, Katariinaakin jo jännittää, sillä Nicon piti mennä kilpailemaan Pirren kanssa siitä, kumpi on rodun paras (lyhennetään ROP) ja vastakkaisen sukupuolen paras (lyhennetään VSP). Tuomari käski koirien kävellä kierroksen kehässä ja toi sitten Nicolle punakeltaisen ROP-ruusukkeen. Nico siis voitti kisan! Heikki tuli ottamaan kuvia voittajista ja Anna sai lähteä hakemaan pokaaleja. Valokuvauksen jälkeen tuomari vielä kehaisi, että "On hyvän näköinen tuo sinun nuori uroksesi." 
Tässä Nicon arvostelu: 9 kk, oikein ryhdikäs juniori. Urosmainen, oikealinjainen ja -ilmeinen pää. Hyvä purenta ja pigmentti, korvien kiinnitys. Vahva, hieman pitkä lanne. Ikäisekseen hyvin runkoa. Hyvin kannettu häntä. Kaunis karvapeite. Liikkuu kevyesti, edestä vielä hiukan löysästi.
JUN ERI 1 PU-1 SERT ROP
ja tässä Naomin: 20 kk. Mukavan ryhdikäs nuori narttu, jolla sopivasti luustoa. Tekee liikkeessä aavistuksen pitkän vaikutelman, johtuen osaksi puutteellisesta karvapeitteestä. Narttumainen sievä pää ja ilme. Hyvä purenta ja pigmentti. Kaunis ylälinja, väri, häntä. Kevyet, vielä pentumaiset liikkeet. Reipas luonne. NUO EH 1