Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Aino Möksy saateltiin viimeiselle matkalle

Aino Marjatta Möksy siunattiin Kyyjärven kappelissa sunnuntaina 21.12.2008. Muistotilaisuutta vietettiin kirkon seurakuntasalissa.



Katso lisäkuvat   

Teuvo Savolainen saateltiin viimeiselle matkalle

27.12.2008 Olavi Vallivaara

Teuvo Johannes Savolainen siunattiin Kyyjärven kappelissa lauantaina 27.12. ja muistotilaisuutta vietettiin hautauksen jälkeen kirkossa.

Teuvo Johannes Savolainen oli syntynyt 10.12.1936 Valkjärvellä. Pikku poikana Teuvon oli  perheen mukana lähdettävä pois sodan jaloista Karjalasta. Uudeksi kotipaikaksi tuli Kyyjärvi. Iida ja Toivo Savolaisen perhe asui aluksi Saunakylällä, sittemmin Kumpulassa ja lopulta ostettiin omaksi kodiksi Tuliniemi Pölkistä. Teuvokin joutui lähtemään jo 12-vuotiaana metsätöihin. Oma rippipukukin oli hankittava omalla työllä parkkaamalla puita. Elämä sodan jälkeen oli vaatimatonta ja isä sairasteli. Metsätöissä hän oli Tauno veljensä kanssa ja Hoikan kämppä tuli nuorelle miehelle tutuksi Saunakylän perillä. Monien muiden kyyjärveläisten nuorten mukana Teuvo muutti Ruotsiin, jossa hän teki ahkerasti metsätöitä Keski-Ruotsissa. Uumajan ja Skellefteån välillä hänellä oli oma koti vuosia. Loukattuaan selkänsä metsätöissä hän siirtyi Tukholman liikenteen palvelukseen. Hän toimi peltiseppänä ja hitsarina korjaten autoja ja asui Tukholman alapuolella Handenissa. Teuvo asui pitkään Ruotsissa ja oli Ruotsin kansalainen. Hän muutti Suomeen ja oli töissä Jepualla Mirkan tehtaalla ja sen jälkeen Koivulahdessa metsäkoneita valmistavalla tehtaalla. Hänet kutsuttiin takaisin Tukholman liikenteelle töihin. Tukholmasta hän muutti Kyyjärvelle v.1983 ja pääsi samalla eläkkeelle työtehtävistään. Hän oli tutustunut Kaisa Kalliojärveen, jonka elämän kumppanina Teuvo eli kuolemaansa saakka 18.12.2008.  Teuvolle nämä vuodet Kalliojärvellä olivat elämän parasta aikaa, sillä hän oli elämäsään saanut kokea monenlaisia vastoinkäymisiä ja tehnyt lapsesta saakka raskasta ruumiillista työtä. Teuvo oli luonteeltaan ahkera, rauhallinen ja vähään tyytyväinen. Teuvoa jäivät kaipaamaan Kaisa perheineen, Tauno veli, muut sukulaiset ja ystävät. Teuvon siunasi khra Olavi Vallivaara, kanttorina toimi Juliana Muli. Muistotilaisuudessa soitti Teuvon muistolle naapurin tyttö Elina Mäntylä, Kalliojärven veljekset lukivat adressit ja kirkkoherra puhui.