Moi taalta Amerikan Yhdysvalloista!

Vaihto-oppilasvuotta Yhdysvalloissa viettävä Saana Näreaho on kyyjärveläissyntyisten Sari (os. Kainu) ja Juha Näreahon tytär Jyväskylästä.

Olen siis ollut vaihto-oppilaana Marylandin osavaltiossa, St. Mary's
Countyssa, Lovevillessa vahan paalle kolme kuukautta. Alku oli niin
kiireista ja totuttelemista on ollut, joten en ole ehtinyt
kirjoittamaan, vaikka sita onkin jo kyselty. Mutta nyt tein aikaa ja
kerron millaista jenkkielamaa taalla vietetaan.

Lensin siis Helsingista New Yorkiin 14.8. Se oli kamala paiva.
Kennedyn lentokentalle laskeutumisen jalkeinen aika oli myos melko
pyoritysta, joten en edes muista kaikkea ekoista paivista. Onneksi
kuitenkin olin kaksi ensimmaista paivaa vaihtareiden kanssa leirilla
Washington D.C:ssa, sai vahan levattya ja selvitella ajatuksia. Kun
perhe tuli hakemaan, olin tosi onnellinen ja innoissani. Ensin mulle
esiteltiin taloa, kylaa, jossa tulisin asumaan, perhetta sun muuta.
Lopulta kun paasin "huoneeseeni" aloin vollottamaan, ja sita jatkuikin vaikka kuinka pitkaan. Yritin kylla peitella sita, mutta eipa varmaan kukaan huomannut. Oli vain tosi vaikea keskittya taalla mihinkaan, kun oli niin ikava. Ja vaikea ottaa osaa keskusteluihin, kun kaikki puhui miljoona sanaa sekunnissa, aksentilla, jota ei koulussa opeteltu ja harvoin elokuvissa nakee. Kaikki oli niin erilaista ja outoa. Matkalaukku oli huoneen nurkassa (no on se vielakin keskella lattiaa, kun en jaksa vieda sita varastoon), koska en ollut valmis luopumaan siita. Ajattelin/toivoin, etta mita sita turhaan raahaamaan ulos, kohta lahden kumminkin. Alku oli siis odotettua raskaampi, myos opettavainen.

Olen high schoolissa, lukiossa, kolmannen vuoden opiskelija eli
juniori. Koulu on todella erilaista: saannot paljon tiukemmat kuin
Suomen kouluissa. Valitunnit kestaa viisi minuuttia, silloin kerkeaa
vaihtamaan vain luokkaa muutaman tuhannen oppilaan koulussa. Kokeet
helppoja, mutta englannin kieli vaikeuttaa huimasti. Minulle erityisen vaikeaa on ollut suullisten esitelmien pito, koska olen arka taman kielen kanssa. Nyt on jo kuitenkin alkanut helpottamaan, enka jannita ihan niin paljoa. Suomessa kun nama esitelmat olivat ihan kakkupaloja.. Useimmat oppilaat on tosi ystavallisia ja avuliaita, siksi kouluun meno on ihan mukavaa.
Koulussa on tietenkin meidan oma jalkapallojoukkue, Raiders, jota
kaikki kannattaa fanaattisesti (,vaikka talla kaudella voitettiin vaan yksi peli...). Perjantai-illan pelit veti katsomot tayteen joka kerta. Meilla on tana vuonna ollut jo yhdet tanssiaiset, sita edeltava viikko oli villi - nautin siita kovasti. Joka paivana oli eri teema pukeutumiselle. Ulkona oli myos iso tapahtuma koko koululle, vanhimmat opiskelijat istuivat jalkapallokentalla ja loput katsomossa. Kaikki ottivat osaa, lauloivat, tanssivat ja huutivat. Tunnelma oli tosi hieno ja oli kivaa kokea se.

Ensimmaisina viikkoina en syonyt paljon mitaan. Nyt paluuta ei enaa ole. Ei olisi kannattanut maistaa mitaan. Olen tutustunut melkolailla jokaiseen pikaruokapaikkaan ja jaatelo-, donitsi-, kahvipaikkaan, joten... Noh, paatelkaa siita. Mutta kouluruoka ei ole mitaan herkkua, joka paiva pitsaa ja kananugetteja. Nauttikaa suomalaisesta ihanasta, terveellisesta ja ilmaisesta kouluruuasta!

Rakastan sita, etta saan nahda kaikkea amerikkalaista: perhejuhlia, nuorten elamaa, erilaisia ihmisia, isanmaallisuuden tunnustamista joka ikinen kouluaamu, kirkkoyhteiso, ostoskeskuksia (totta kai!). Ajan myos keltaisella koulubussilla, aina sama kuski, kuunnellaan joka aamu kantria ja istutaan aina samoilla paikoilla. Kylla, ensimmaisen koulupaivan paatyttya menin istumaan jonkun toisen paikalle. Se ei ollut ollenkaan noloa verrattuna muihin kommelluksiini. Niista lisaa ensi kerralla!

Valilla on huippua, valilla niin vaikeaa, ettei meinaa ymmartaa tai jaksaa. Silti sinnittelen ja yritan nauttia. Olen onnellinen tasta tilaisuudesta ja tiedan, etta kun naan kaikki kyykkis-tuttuni seuraavan kerran, olen kasvanut tosi paljon (henkisesti ja.. no kaikin puolin)!

Terkkuja kaikille!

Pahoitteluni, jos yllaoleva teksti sisaltaa siansaksaa.

Saana Nareaho