Kirkkovaltuusto valitsi entiset puheenjohtajat
29.1.2009 Olavi VallivaaraKirkkovaltuusto teki valintoja vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Vuosiksi 2009-2010 kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Arvo Ulvo ja varapuheenjohtajana Raimo Tamminen. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin edelleen Taisto Lahtinen ja puheenjohtajana toimii kirkkoherra virkansa puolesta. Jari Kuusi toimii uutena puheenjohtajana kesäkuun loppuun saakka.
Kirkkoneuvoston jäseniksi vuosille 2009-2010 ja henkilökohtainen varajäsen suluissa valittiin: Taisto Lahtinen (Pentti Pekkarinen), Merja Järvinen (Sisko Pillikko), Pirkko Kotanen (Tuula Lillvis), Pirkko Viertamo (Marja-Leena Ala-Oikari), Lasse Sauramäki (Tapio Kaltiainen), Ritva Jääskeläinen (Pekka Turpeinen), Markku Huumarkangas (Anne Uusisalo) ja Eila Tenhunen (Martti Tuukkanen). Talousvastaava Kari Kemppainen kertoi viime vuoden 2008 myönteisestä talouskehityksestä ja samalla tulevan vuoden synkentyvistä näkymistä. Yhteistyötä jatketaan Karstulan seurakunnan kanssa ja toivotaan säästöjä yhteisten henkilöstöratkaisujen kautta. Suhtauduttiin myönteisesti muutaman puun kaatamiseen Harsunkankaan laskettelumäen vieressä. Leijonat anoivat lupaa parantaakseen lasten turvallisuutta.