Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Kannonkosken Yrittäjät ry palkittiin erinomaisesta yrittäjäjärjestön paikallisyhdistystoiminnasta

Suomen Yrittäjien puheenjohtajien neuvottelupäivillä 2.2. palkittiin valtakunnan paikallisyhdistyksiä.



Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven yrittäjät ry aloitti vuoden 2009 toiminnan

Kyyjärven yrittäjät / Katriina Oinonen 3.2.09

Yrittäjäyhdistyksen hallitus piti 28.1.2008 järjestäytymiskokouksen puheenjohtajan Jaakko Uusisalon johdolla. Kyyjärven yrittäjät ry on toiminut jo 24 vuotta ja sen jäseninä on 38 kyyjärveläistä yritystä.

Kokouksessa valittiin varapuheenjohtajaksi jatkamaan Anita Collin ja sihteeriksi Katriina Oinonen. Muita hallituksen jäseniä ovat Tapio Kaltiainen, Lauri Lahtinen, Markku Muli, Kai Oinonen, Lasse Sauramäki, Tuula Lillvis, Jari-Pekka Uusisalo ja Jouni Saukko.
 
Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa oli mukana myös uusi kunnanjohtaja Matti Muukkonen. Hän kertoi suunnitelmistaan kunnan kehittämiseksi. Hänestä tärkeää Kyyjärvellä on se miten kunta pidetään elävänä. Yrittäjät ovat tässä tärkeässä asemassa ja kunta taas tärkeässä asemassa luomassa puitteet yrittämiselle. Tärkeää olisi saada uusia asukkaita, uusia työpaikkoja ja uusia yrittäjiä. Paletin kehittäminen on merkittävää koko kunnalle työllistäjänä sekä rahavirtojen tuojana. Yhdessä yrittäjien kanssa hän haluaa kehittää elinkeinopolitiikkaa ja miettiä yhdessä tarvittavien koulutusten järjestämistä.
 
Kokouksessa mietittiin myös toimintaan keväälle ja päätettiin, että Kyyjärven Markkinat pidetään tänä vuonna lauantaina 18.7.2009.
 
Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta löytyy tämän lehden sivuilta sekä yhdistyksen omilta sivuilta www.kyyjarvenyrittajat.fi.