Next step- messut
25.2 Elina HonkolaNext step-messut jäsjestettiin jyväskylän Paviljongissa 4-5.2 tänä vuonna.
Kyyjärven yläkoulun kahdeksas ja ydeksäs luokka lähti torstaina 5.2 Jyväskylään Next step messuille tutustumaan erinlaisiin ammatteihin ja samalla miettimään minnepäin haluaa lähteä peruskoulun jälkeen opiskelemaan. Päätös on vaikea, mutta onneksi tämmöisiä tapahtumia kuten Next step järjestetään missä voi tutustua kaikenlaisiin opiskelu mahdollisuuksiin.
Meille annettiin matkalla linja-autossa kysymys laput joihin meidän täytyi etsiä vastauksia. Kysymykset koskivat lähinnä opiskelupaikkoja ja erinlaisia rahoitus menetelmiä opiskelua varten. Saimme paikanpäällä kierrellä vapaasti ja tutustua kojuihin. Paikalle oli tullut ympäri suomea kouluja kertomaan heidän koulun mahdollisuuksistaan opiskeluun. Jokainen esittely koulu oli järjestänyt myös pieniä kisoja ja tehtäviä kuten; Mölkyn heittoa, erinlaisia visailuja, pelejä sekä pieni muotoisia näytöksiä. Melkein jokaisesta "kojusta" sai esitteiden lisäksi karkkeja ja kyniä mukaan. Paikalla soitti myös ammatti opiston bändi. Tapahtuma oli hauska josta sai hyödyllistä tietoa tulevaisuutta ajatellen.