Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogit

Pieni Kyyjärvi esimerkkinä Euroopalle

1.2.2009 Kansanedustaja Aila Paloniemi

Nopola News -verkkomedian palkitseminen huippukovassa seurassa EU:ssa on kova juttu. Niin kova, että aivan kaikki eivät taida vieläkään tajuta sitä.

Verkkomedian ideoiminen, kehittäminen ja lanseeraaminen maailmalle alle 2000 asukkaan Kyyjärvellä on tarina sitkeydestä, itseensä uskomisesta, luovuudesta ja innovatiivisuudesta. Juuri näitä ominaisuuksia tarvitaan entistä kipeämmin kaikissa kunnissa, yhteisöissä ja työpaikoilla.

Nopola Newsin palkinto kertoo myös siitä, että kantava idea ei katso
paikkakunnan kokoa, ei käytettävissä olevia resursseja taikka ideanikkareiden lukumäärää. Riittää, että on nähty tarve kehittää uutta ja osattu vielä tyrkätä se eteenpäin.

Kyyjärveläinen innovaatio, Nopola News, on jo nyt luonut positiivista, uutta yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden perään on yksi jos toinen silmäätekevä huudellut juhlapuheissa viime vuosina. Jos yhteisöllisyyden edellytykset yhteiskunnasta hävitetään, niin kuin meillä valitettavasti rakentamista myöten on tehty, kestää aikansa luoda aidoille kohtaamisille uusia foorumeita ja uudenlaisia tapoja. Yhteisöllisyyttä emme voi ostaa metritavarana kaupasta emmekä tilata edullisesti postimyynnistä.

Mainio Nopola News tarjoaa oivan kohtauspaikan sekä entisille kyyjärveläisille, että kaikille pienen kunnan asioista kiinnostuneille ihmisille Suomessa, Euroopassa, maailmassa. Verkkoympäristö hävittää kilometrit, se yhdistää onnistuessaan ihmisiä kaikilta mantereilta.

Elämme aikaa, jota leimaa juurettomuus, yhä lisääntyvä kiire ja välinpitämättömyys lähimmäisen hyvinvoinnista. Yksinäisyys tappaa
suomalaisiakin enemmän kuin tupakka. Masennus ajaa valtavan määrän ihmisiä ennenaikaiselle eläkkeelle.

Ihmisen perustarpeet ovat kuitenkin kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina perimmältään samat. Haluamme kehittää itseämme. Haluamme työtä, kodin, ruokaa ja lämpöä. Tahdomme olla jostakin kotoisin, kuulua perheeseen, löytää oma ainutlaatuinen paikkamme yhteisössä. Nopola News tarjoaa yhden tavan kuulua yhteisöön, olla olemassa jollekin. Meille entisille kyyjärveläisille verkkomedia on järjestänyt mahdollisuuden pysyä kärryillä siitä, mitä syntymäkotikunnan arjessa tapahtuu. Voimme seurata kunnallispolitiikan kiemuroita, katsoa ketkä ovat sanoneet toisilleen tahdon, mitä nimiä uudet kuntalaiset ovat saaneet ja kenet on kutsuttu ajasta ikuisuuteen. Nopola News hengittää asukkaiden kanssa samassa tahdissa, reaaliaikaan.

Tätä samaa yhteen hiileen puhaltamisen meininkiä pitää uskaltaa vaatia isommilla foorumeilla, eduskunnassa ja Euroopan parlamentissakin, joiden kummankin kevään täyttävät väittelyt erilaisten elvytystoimien tehosta huimasti heikenneessä kansainvälisessä taloustilanteessa.

Me keskustalaiset haluamme yksissä tuumin rakentaa siltaa yli taantuman tukemalla vahvasti työllisyyttä ja taloutta siellä, missä kaikkein akuuteimmat ongelmat ovat. Tahdomme turvata pk-sektorin toimintaedellytykset kaikkialla Suomessa. Haluamme panostaa koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Me tarvitsemme yrityksemme, työpaikkamme ja pätevän työväkemme nyt ja tulevaisuudessa.

Uusiutuvan energian kehittäminen saa Keskustan ryhmältä kaiken tuen. Se vastaa osaltaan ilmastonmuutoksen haasteisiin ja lisää työpaikkoja siellä, missä se muuten on vaikeaa. Pidämme myös erittäin tärkeänä rakentamisen elvyttämistä. Se tarkoittaa paitsi asuntorakentamista, myös ratojen kunnostamista ja maakuntien väylähankkeiden päättäväistä läpi viemistä.

Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk)
Valtiovarainvaliokunnan jäsen
Ulkoasiainvaliokunnan jäsen
www.ailapaloniemi.net