Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2009 |
|
||||
Vappumarssista kesää kohti!Minulla oli onni päästä vappumarssille Kivijärvellä, jossa marssiperinne on herätetty henkiin pitkän ajan jälkeen. Ensimmäinen kerta uudesta rupeamasta oli marssittu viime vappuna. Porukkaa oli mukana mukavasti ja säähän oli mitä parhain. Aurinko hymyili kilpaa iloisten vappuilmeiden kanssa. Kivijärveä täytyy onnitella marssiperinteen herättämisestä henkiin. Monessa kunnassa kun tuo tahtoo hiipua pois kokonaan. Nyt olisi kyllä aika työläisten marssia. Jos kahdeksantuntinen työpäivä on joskus saavutettu, alkaa olla jälleen aika sitä tavoitella uudestaan. Niin monta on lomautettuna, irtisanottuna ihmettelemässä elämänmenoa Suomessamme. Taloudellinen taantuma on antanut syyn vähentää henkilöstöä suurista jos pienemmistäkin yrityksistä. Harva on se yritys, joka henkilökuntaansa lisää näinä aikoina. Toivon totisesti, että puhemies Niinistön ennustus taantuman taittumisesta vuoden loppupuolella pitää paikkansa. Sitä ennen olisi syytä koota vahvasti elvytystoimia mm. julkisen rakentamisen puolella, jotta työpaikkoja saataisiin lisää. Kohta taakse jääneen kevätkauden ehkä huomiota eniten herättävä asia eduskunnassa oli pääministeri Vanhasen yksipuolinen ilmoitus eläkeiän nostosta. Onneksi ay-liike ja kansalaiset yhdessä sosialidemokraattien kanssa saivat hallituksen astumaan alas norsunluutornistaan ja neuvottelemaan järjestöjen kanssa. On selvää, että tavoitteena tulee olla työssä pitempään jaksaminen, mutta miten se toteutetaan; sitä on hyvä yhdessä kolmikantaisesti pohtia ja selvittää. Nyt asetetut työryhmät on hyvä tapa saada asia alulle. Työelämämme tarvitsee uudistumista ja uusia mahdollisuuksia mm. perheellisille. Jos pystymme hoitamaan työn ja perheen kivuttomammin molemmille tasapuolisesti aikaamme jakaen; se auttaa jaksamaan paremmin. Vielä ennen kesää olisi saatava yliopistolakiuudistus eduskunnassa valmiiksi. Se teetättää parhaillaan kovasti töitä niin perustuslakivaliokunnassa kuin sivistysvaliokunnassa. Tarkoitus on meillä oppositiossakin saada hyvä laki aikaan. Toivottavaa olisi, että lakiesitykset olisivat paremmin valmisteltuja. Huonosta lainvalmistelusta ja selkeistä virheistä tulee vain harmia ja viivästymistä. Näin on käynyt yliopistolainkin kanssa. Toivon kaikille lämmintä ja onnellista kesän aikaa! Tuula Peltonen |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |