Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2009
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogitVasen valikkoKuulumiset

Jumpataan

Koko kesä jumpataan: nuorisotalolla torstaisin klo 10 - 11. Jokainen voi itse vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa.


KYYJÄRVEN TERVEYSASEMA TIEDOTTAA

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Kylätuvan naiset kummeiksi

4.6.2009 Irma Mäkelä / Mediamyllärit

Kylätuvan naiset alkoivat Matongon orpokodin kummeiksi

Kuvat skannattu Keniasta tulleesta postista.
"Lähetystyöntekijä Anja-Maija Vanhanen perusti yhteistyössä Kenian evankelis-luterilaisen kirkon kanssa vuonna 1987 Motongon kylään Emmanuel-kodin orpolapsille. Koti sai nimensä Emmanuel orpopojan mukaan, jonka Anna-Maija oli ottanut asumaan kotiinsa." Lainaus on Kelele lehdestä. Kelele on Kenian lähettien kuulumisia lehti. Edellä oleva teksti ilmestyi viime vuoden lehdessä, joka julkaistiin syyskuussa. Nyt kodissa asuu 23 lasta, joista nuorin on noin vuoden ikäinen ja vanhin 13 vuotta. Pienet lapset ovat päivät orpokodissa ja osa lapsista käy esikoulua ja vanhimmat ovat koulussa.

Rahoitus kodille tulee suomalaisilta orpokodin ystäviltä ja nimikkoseurakunnilta Evankeliumiyhdistyksen kautta. Matongon orpokoti saatiin rekisteröityä keväällä 2008 ja kodin seinällä on virallinen rekisteröintitodistus Kenian valtiolta.

Kummiuden Kylätuvan naiset aloittivat kesäkuun 2009 alusta ja kummius on voimassa niin kauan kuin he itse niin haluavat. Orpokodilta lähetetään kummeille kerran vuodessa ystäväkirjeiden lisäksi orpokodin kuulumisia. Kummit maksavat orpokodille tietyn summan pari kertaa vuodessa ja voivat lähettää sinne kirjeitä ja kortteja.

Kylätuvan naiset lupasivat välittää orpokodin kuulumisia Nopola Newsin välityksellä lukijoille kun niitä saapuu Keniasta.