Juho ja Hilma

Laulun sanat Juho Walinin lauluvihkosta

Se hupainen ilta muistui meleeni viel
kuin vietin minä Imatran rannalla siell`.
Siell` Hilman minä ihanan kohdata sain,
hän kukoisti kuin kukkanen kedolla vaan.

Lyymit ne hatussa lenteli häll`
sinisestä silkistä oli länninki pääll`.
Ketjut kaulassa välähteli vaan
ja Hilma oli neitonen vierahan maan.

Vaikka silkki ja kulta hänen yllänsä loist`
ei rakkauden iloa hän löytänyt noiss`
vaan tarjos kätensä ja sydämensä mull`
ja rakkauden liitto tehtiin kuin laulussa kuull.

Fiiniä  fiiniä oli Hilmalla myös,
kun vietimme laaksossa viherjäss`yöt.
Sun liirun sun laarun Hilma lauleli vaan,
sinustakos Juho minä sulhasen saan.

Rakkaus on löytänyt sydämmeen tien.
Ah kellen tuon sydämmen sykkivän vien.
Jos kaikki olis sulhon niin  ei puuttuis muuta.
Jos Juho olis niin antaisin suuta.

Oi sydämeni kukka minä lausun nyt sull`
oletkos Hilma sinä morsian mull.
Kuin lintu minä lennän sun luoksesi vaan
jos sydämestäni sinua sylellä saan.

Ah Juho ah Juho tiedätkö tuon,
ett` itseni sinulle alttiiksi suon.
Vaikk``viekkaita kieliä ois tuhannen tiell`ei
sittenkään tee he meill`eroa viel.

Kuin Hilman ihanaan silmäni luon,
hän riehuvan riemun minun rintaani tuo.
Kuin Vellamon neiti hän ihana vaan
sinisilmä, punaposki, mist kauniimman saan.

Vaikka kyynelist`koottu kokonaan ois,
niin kyynelet kuitenki haihtuisi pois
kuin Hilma niin iloissaan laulel` tääll`,
ett´linnutkin lauluunsa vastasi häll´.

Aurinko kirkkaalla taivaalla loist´,
suloinen tuoksu tili kukkaisit´ noist´.
Ilma oli kaunis ja ihana vaan
kuin me kukkaisten keskellä iloitaan.

Hilma kaunihit kasvonsa fluurilla peitt´
kuin rintaani vasten hän lepäämään heitt´
ja aurinkon säteet ne kuumottivat niin
ett´ aurinkon varjostin tarvittiin siin´.

Rakkauden tuli oli sydämiss´ myös,
lämpimill´ tunteill´ on tehnyt työns´.
Kuin vanhemmat lastansa pienoista vaan
niin hellästi Hilmaa minä syleillä saan.

Sinä suomenmaan neitonen myös ymmärrät
tuon,
jos  sydämmes nuorena sulhollesuot,
että rakkaus ei se voi yksinään maat´,
se puhelee yhä, ei tahdokkaan laat´.

Rakkaus sormukset sormehen tuo,
ystäväin sydämet yhtehen luo.
Viel´siihen ei rakkausasiat päät´,
se vaatii viel´ tanssimaan morsiushäät.

Sen Juho ja Hilmakin todistivatmyös,
kuin imatran rannalla viettivät yös.
He elämän sitehet sitoivat siellä
ja elävät onnellista elämää viellä.