Kyyjärven yrittäjät pitivät syyskokouksen
Kyyjärven yrittäjät/ Katriina Oinonen 25.11.09Syyskokous pidettiin omana kokouksenaan, koska syysjuhla ja Vuoden Yrittäjän palkitseminen oli pidetty lokakuussa KyyGaalan yhteydessä
Kahvittelun jälkeen Kyyjärven kunnan projektipäällikkö Tuomas Tiihonen kertoi kunnan suunnitelmista. Kunta jatkaa edelleen yrittäjien kanssa yhteistyötä. Kunnassa toivotaan käytettävän paikallisia yrityksiä mahdollisimman paljon, jotta raha saadaan kiertämään kunnan sisällä. Mielikuva kunnasta myös ulkopuolisille halutaan saada positiiviseksi. Elinkeinopalveluja halutaan parantaa ja yhteistyötä SSYP:n ja TE-keskuksen kanssa helpottaa. Lisäksi kunta auttaa vientiä olemalla linkkinä vientipalveluja tuottaviin tahoihin. Oppisopimuskoulutusta kannustetaan edelleen. Konkreettisia asioita yhteydenpidossa yrittäjiin ollaan aloittamassa mm. elinkeinosaunan ja aamukahvien muodossa
Yhdistys oli saanut tämän vuoden aikana uusia jäseniä ja yhdistyksellä on tällä hetkellä 38 jäsenyritystä. Uudet jäsenet ovat Kodintarvike Eevert ja Nopolan Kylätalkkarit Osuuskunta.
Syyskokouksessa valittiin puheenjohtajana jatkamaan Jaakko Uusisalo. Hallituksessa jatkavat Tuula Lillvis, Markku Muli, Lasse Sauramäki, Lauri Lahtinen, Jari-Pekka Uusisalo, Kai Oinonen, Jouni Saukko ja Anita Collin. Uusina jäseninä hallituksessa 2010 aloittavat Pekka Lerssi ja Pasi Kirvesmäki.