Valon juhlana

Runo on Terttu Pitkäsen runokirjasta Syksy, jota ei tullut

Kun synnyin, pimeys saartoi maailman,
ja kaukaiselta taivaan armo näytti-
niin heltyi sydän isän ankaran.
Pilkahti uusi valo pimeään
ja syntyi lapsi, lupaukset täytti.
Nyt ahsistetut kuiskaa nimeään.

Hän synnyltänsä oli alhaisin,
ja karu seimi ensi vuoteenaan,
vaikk´ lapsi oli kuninkaallisin.
Paimenten nähdä pyhin synty suotiin,
ei tullut palatsiin hän ruhtinaan.
Köyhille, kärsiville armo tuotiin.

Ei katso sijaa joulu tullessaan,
voi majan halvan kirkkaudellaan täyttää,
ja ohi käydä oven arvokkaan.
Ja vaikka välkkyy prismat kristallin,
valoa tulvehtivan lamput näyttää,
voi syvin pimeys olla kuitenkin.

Siis loista meille, tähti taivainen,
valosi anna arkehemme johtaa,
kuin muinoin ylle kylän pienoisen.
Sä, että niin kuin joukon paimenten,
myös meidät saisit pimeydestä johtaa,
luo seimi-ihmeen, pyhän ,ikuisen.