Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2009 |
|
||||
Moottoripyörällä Tiipetiin (18)Emme olleet kärsineet yhtenäkään päivänä korkealla olosta mutta täällä se sitten iski. Iltapäivällä yhtäkkiä voimat menivät totaalisesti, oli todella huono olo. Samaa valitteli myös Jari. Otimme lääkettä tautiin ja nukuimme muutaman tunnin. Herätessä olo oli parantunut lähestulkoon normaaliksi. Nukkuessamme Tatu oli lähtenyt katsomaan reittiä Qomolangma:lle ja kun hän illan hämärtyessä tuli takaisin kertoi kytkinmen luistavan jonkin verran. Tatu oli yhden solan kohdalla lähtenyt Varaderolla kiipeämään vieressä olevalle kukkulalle nähdäkseen kauemmaksi Qomolangma:n suuntaan. Siinä Varaderolla kukkulalle kiivetessä oli kytkin päässyt luistamaan niin paljon, että se oli päässyt palamaan. Ei muuta kuin kytkin auki ja hiomaan levyjä jos niistä vaikka saisi vielä toimivan systeemin. Jossain vaiheessa pyörää korjatessa alkoi satamaan sekä pimeys iski päälle. Hieno juttu tapahtui kun yksi paikallisista lapsista, jotka olivat olleet meidän seuralaisia koko ajan toi sateenvarjon jolla hän yritti sitten pitää meitä kuivana. Todella hieno ele, siitä häntä palkittiin muutamalla Yuanilla ja poika lähti kotiin hyvin tyytyväisenä. Nyt oli sitten Jarin, Guntherin ja minun vuoro käydä katsomassa miltä Qomolangma oikein näyttää luonnossa ja Tatu jäi virittelemään kytkintä. Ajoimme jonkin aikaa ennen kuin pääsimme sille tielle joka menee kohteemme suuntaan. Lounas pienessä kylässä ennen luonnonsuojelualueelle menoa. Liput toimistosta alueelle ja vihdoin tielle joka johtaa Mt. Everest:in base camp:lle mikäli sinne on menossa. Serpentiinitie vei meidät hyvälle näköala paikalle, josta näkyy neljä yli 8000 metrin korkeuteen kurottuvaa vuorta, elikkä Qomolangma (Mt. Everest), Cho Oyu, Makalu ja Lhotse. Takaisin ajaessamme serpentiini tietä minun AT:n takajarru lopetti toimimasta hyvinkin merkillisellä tavalla. Poljin painui pohjaan mutta jarrupalat eivät puristuneet levyä vasten eikä minkäänlaista vuotoa nakynyt. Kun asiaa yritin selvittää jonkin aikaa alkoi jarru yhtä-äkkiä toimimaan normaalisti. Syy miksi näin jäi kaivamaan mieltä, enkä siihen ole järkevää selitystä löytänyt. |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |