Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | tammikuu 2010 |
Muista palauttaa riistanhoitolomake10.01.2010 mennessä täytettynä niin vältyt lisämaksulta siltä osin mitä palauttamatta jättämisestä on yhdistyksen kokouksessa määrätty.
|
||||
Kyyjärven jätevedenpuhdistamon tulokset hyviäKyyjärven taajaman uusi jätevedenpuhdistamo toimii suunnitelman mukaisesti. Kyyjärven taajaman jätevesien käsittelyn tasoon on saatu oleellinen parannus uuden jätevedenpuhdistamon valmistuttua. Tulokset ovat erinomaisen hyviä. Se on hyvä asia Kyyjärven ja koko Saarijärven reittin kannalta. Tuloksia kolmen viimeisen kuukauden osalta: Lokakuu 2009 Marraskuu 2009 Joulukuu 2009 Kun saadaan verkoston vuotovesien määrää vähennettyä alkaa tilanne taajaman jätevesien käsittelyn osalla olla hyvällä tasolla. Kunnan ensi vuoden talousarviossa on määräraha verkoston korjausta varten. Viemärilaitoksen toiminta-alueella on vielä liittymättömiä asuinkiinteistöjä. Toivomme kiinteistön omistajilta aktiivisuutta niiden liittämiseksi verkostoon. Viemärilaitoksen toiminta-alueella kiinteistöt ovat velvollisia liittymään jätevesiverkostoon. Myös saunojen osalla. Kunnan toimesta kartoitetaan vielä mahdollisuuksia viemäriverkoston toiminta-alueen laajentamiseksi sivukylien osalla. Ongelmana on pitkät välimatkat, minkä vuoksi on vaikea saada hankeita kannattaviksi. Kannattavuuteen vaikuttaa oleellisesti hankkeeseen saatavan avustuksen määrä. Ensi kesänä toteutetaan jätedenpuhdistamon ympäristöluvan kalataloudelliseen tarkkailuun liittyvä Kyyjärven koekalastus. Haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien korjaaminen uuden asetuksen mukaiselle tasolle on ollut vähäistä Kyyjärvellä. Nyt toivotaankin aktiivisuutta asiaan. Jätevesijärjestelmät tulee korjata vuoden 2013 loppuun mennessä.
|
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |