Taidekasvatus osaksi erityisopetusta

Erityistä tukea ei suomalaisissa kouluissa anneta välttämättä siellä, missä tarve on suurin.

Myöskään erityisopetuksen tehosta ja vaikuttavuudesta meillä ei ole riittävän laajaa näyttöä, osoitti Opetushallituksen erikoistutkija Jorma Kuusela kolmisen vuotta sitten julkaistussa selvityksessä. Hänen mielestään puhe erityisopetuksen tarpeen kasvusta on vailla pohjaa, sillä tiedämme tällä hetkellä vain tarjonnan kasvusta. Näyttääkin siltä, että emme edes tiedä, kenen tarpeista puhumme, erityisopetukseen siirrettyjen, muiden oppilaiden vai opettajien.   On aika uskaltaa epäillä, että erityisopetuksen lisäämistarve ei johdu pelkästään yhteiskunnallisista syistä. Syitä on uskallettava etsiä myös koulujärjestelmästämme. Pitää kysyä, onko niin kutsutun normaalioppilaan raja hilattu koulussa aivan liian korkealle? Millä tavalla yltiöyksilöllistäminen ja tiedon painottaminen vaikuttavat lastemme koulunkäyntiin? Miksei oppimiselle, myös elämykselliselle oppimiselle anneta aikaa ja tilaa ja miksei koulu tosiaankin voisi olla mielekäs paikka myös heikommin pärjäävälle oppilaalle? Se, millaisessa vuorovaikutuksessa oppiminen tapahtuu ja miten mielekästä se on, vaikuttaa aivan varmasti lapseen.
Taiteen mahdollisuuksien hyödyntäminen erityisopetuksesta käytävässä julkisessa keskustelussa on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Tutkija-opettaja Aila Marjomäki tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta taidelähtöisten menetelmien hyödyntämisestä koulun osa-aikaisessa erityisopetuksessa. Tutkimukseen sisältyy lukuvuoden kestänyt opetuskokeilu, jossa sovellettiin taiteen keinoja äidinkielen ja kirjallisuuden opiskeluun. Opetuskokeilussa erilaisuus nostettiin voimavaraksi ja opetuksen lähtökohtana painotettiin kunkin oppilaan vahvuuksia. Näinhän meikäläisessä koulukulttuurissa ei useinkaan ole, painotamme pikemminkin oppilaiden heikkouksia, diagnosoimme, leimaamme ja erottelemme. 

Tulokset opetuskokeilusta olivat monin tavoin rohkaisevia. Saadessaan hyödyntää opiskelussa itselle ominta ilmaisukanavaa (draaman, musiikin, tanssin, kirjallisuuden, kuvaamataidon, käsityön keinoin) oppilaiden motivaatio koulutyöskentelyyn kasvoi, mistä osoituksena oli, että he olivat valmiita ponnistelemaan jopa vapaa-ajallaan asettamansa tavoitteen toteuttamiseksi. Taiteen menetelmien tuominen keskeiseksi opetuksessa muutti opetustapahtuman ympäristöllistä, sosiaalista ja mentaalista ilmapiiriä monella tavoin. Taiteelliselle toiminnalle ominainen kokeiluluontoisuus ja ennalta arvaamattomuus asetti osallistujat jatkuvien ongelmaratkaisua vaativien kysymysten eteen. Nämä toiminnalliset ja sosiaaliset ongelmanratkaisutilanteet edistävät juuri niitä taitoja, joita elämässä selviytymisen kannalta keskeisiä. Opettaja oli yhtä lailla oppijan asemassa. Taiteelliseen toimintaan olennaisesti kuuluva vapauden prinsiippi oli muuttanut opettajan roolin tiedon jakajasta oppilaan rinnalla kulkevaksi aikuiseksi, jonka tehtävänä oli tukea oppilasta hänen pyrkiessään toteuttamaan omasta vahvuudesta avautuvaa visiota. Tämän vision toteuttamisessa toiminta ja osallistuminen olivat lopputulosta tärkeämpiä. Voidaankin sanoa, että taidekasvatuksessa asiat ja toiminta itsessään ovat jo taideteoksia.

Taidelähtöisessä oppimisprosessissa kysymykset: ”Kuka minä olen”, ”Mistä minä tulen”, ”Mihin minä kuulun”, ”Kelpaanko minä”? ovat jatkuvan pohdinnan alla. Vastausten etsiminen näihin kysymyksiin on myös ”Kaikille yhteisen koulun” onnistuneen toteutumisen edellytys.  

Aila Marjomäki alkoi erityisopettajana tutkia, minkälaista tilaa taidelähtöisten menetelmien tuominen erityisopetukseen avaa oppilaalle ja opettajalle opetustapahtumassa ja päätyi tutkimuskokeilun myötä kyseenalaistamaan koko erityisopetuskäsitteen. Hän kysyy, miten mahtaa inklusiivisen koulun yhdenvertaisuuden tunteen ja yhteisöllisyyden kokemusten syntymiseen vaikuttaa se, että kouludiskurssissa jatkuvasti eriarvoistetaan työskentelytapoja, toimenkuvia sekä oppilaita käyttämällä käsitteitä ”yleinen” ja ”erityinen”.  

Taidekasvatuksella on yhä keskeisempi rooli lapsen ja nuoren ehyen kasvun tukemisessa. Taide- ja kulttuuriharrastukset syventävät persoonallisuuden kehitystä, auttavat oppimaan ja onnistumaan yhdessä sekä vaikuttavat elinikäisiin tottumuksiin hyödyntää taidetta ja kulttuuria.

Toivotan kaikille Nopola Newsin lukijoille aktiivista ja elämänmyönteistä vuotta 2010 !

Aila Paloniemi kansanedustaja (kesk)
Valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen
Opetushallituksen johtokunnan pj
www.ailapaloniemi.net

Kolumni on julkaistu äskettäin sekä Opettaja- lehdessä että Keskisuomalaisessa. Aihe on erittäin ajankohtainen, sillä eduskuntaan odotetaan lakiesitystä erityisopetuksen järjestämisestä kevään aikana.