Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Enemmän aikaa oppilaalle

11.3.2010 Henna Virkkunen, opeteusmisteri

Peruskoulu on yksi niistä asioista, joista suomalaiset voivat olla aidosti ylpeitä.

Suomalaiset opettajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja työhönsä sitoutuneita. Pitkälti tämän ansiosta oppilaamme ovatkin joka kerta OECD:n Pisa-vertailussa olleet oppimistuloksiltaan maailman parhaita.

Opetusta ja koulua on kuitenkin jatkuvasti kehitettävä, jotta se vastaisi muuttuvan maailman ja tulevaisuuden osaamisen tarpeita. Tällä hetkellä hyvää opetusta varjostaa erityisesti kuntien heikko taloudellinen tilanne.

Myös valtio velkaantuu hurjasti, mutta siitä huolimatta sinivihreä hallitus on halunnut lisätä perusopetuksen voimavaroja. Tänä vuonna valtio suuntaa 60 miljoonan erityispotin ns. POP-ohjelman kautta perusopetuksen laadun parantamiseen. Rahoituksesta puolet käytetään  ryhmäkokojen pienentämiseen.

Opetuksen järjestäjä voi käyttää valtionavustusta esimerkiksi uusien opetusryhmien perustamiseen, jakotuntien lisäämiseen tai resurssiopettajien palkkaamiseen eli opettajien samanaikaisopetuksen järjestämiseen luokassa. Kaikilla näillä on sama vaikutus: opettajalla on enemmän aikaa oppilaalle.

Tein alkuvudesta päätökset tämän 30 miljoonan euron jakamisesta kunnille. Valtionavustusta haki ja sai 235 koulutuksen järjestäjää.

Opettaja on lapsen elämässä yksi tärkeistä aikuisista. Jokaisen lapsen tulevaisuuden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että joku oikeassa paikassa huomaa juuri hänet, hänen kykynsä ja taitonsa, ja osaa oikein kannustaa eteenpäin. Usein se on juuri opettaja.

Toinen merkittävä kehittämisen kohde juuri nyt on opettajien täydennyskoulutus. Osaamisvaatimukset ja työn haasteet opettajilla ovat jatkuvasti kasvaneet. Kaikilla ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta päästä ammattitaitoa ylläpitäviin koulutuksiin.
Nyt valtion rahoituksella käynnistyy opettajien täydennyskoulutukseen keskittyvä OSAAVA-ohjelma, joka mahdollistaa tänä vuonna täydennyskouluttautumisen 32 000 opettajalle. Painopiste on erityisesti niissä opettajissa, jotka eivät ole voineet viime vuosina osallistua koulutuksiin.

Hyvä koulu tarkoittaa myös hyvää ilmapiiriä ja turvallista opiskeluympäristöä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ketään kiusata koulussa. Yksi keino kiusaamisen vähentämiseen on opetusministeriön aloittaman ja Euroopan Rikoksentorjuntaneuvoston palkitseman KiVa Koulu – ohjelman kiusaamista vähentävien toimien muuttaminen osaksi koulujen pysyviä toimintatapoja.

KiVa Koulu -ohjelman tavoitteena on ehkäistä ja vähentää koulukiusaamista ja siihen kuuluu erilaisia kiusaamista ehkäiseviä toimenpiteitä sekä keinoja puuttua esille tuleviin kiusaamistapauksiin. Luokissa käydään opettajan johdolla läpi kymmenen kaksoistunnin mittaista oppituntia kiusaamisesta. Ohjelman piirissä on 300 000 oppilasta kaikilla perusopetuksen vuosiluokilla. Ensi syksystä alkaen kaikki halukkaat peruskoulut pääsevät mukaan. Ohjelma on myös ollut tuloksellinen, sillä sen on jo todettu vähentäneen koulukiusaamista ja lisänneen kouluturvallisuutta ja -hyvinvointia.

Henna Virkkunen
opetusministeri