Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2010
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogitVasen valikko


Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärvi toteuttaa viipalerivitaloalueen

16.3.2010 Matti Muukkonen

Viipalerivitalojen rinnalla jatketaan myös kerrospalvelutalon valmistelua

Kyyjärven kunnanhallitus päätti maanantai-iltana parituntisen asuntopoliittisen keskustelun päätteeksi hyväksyä viipalerivitalomallin kunnan lisäasuntorakentamisen pohjaksi. Jo aiemmin kunnanvaltuusto on antanut hankkeelle siunauksensa. Tarkoituksena on suunnitella ja toteuttaa yhteensä yhdeksän asunnon kompleksi, jossa hyödynnetään Kyyjärvellä kehitettyä uudentyyppistä asumismallia. Viipalerivitalon lasketaan tulevan huomattavasti halvemmaksi kuin perinteisen rivitalomallin. Näiden rinnalla jatketaan edelleen myös vanhusten palveluasumiseen tarkoitetun kerrostalon suunnittelua.

Uudisrakentaminen on tarkoitus toteuttaa omana uutena asunto-osakeyhtiönään. Näin halutaan välttää Kyyjärven Vuokra-asunnot oy:n taloudellisen tilanteen järkyttäminen yhtään enempää.

Kunnanjohtaja Matti Muukkosen mukaan maanantain kokous oli mieluinen päätepiste todella pitkälle asuntopoliittiselle keskustelulle. "Uudisrakentamisen rinnalla saatiin aikaan päätöksiä myös remonteista ja Vuokra-asuntoyhtiön taloustilanteen parantamisesta", Muukkonen kertoo. Hänen mukaansa yhtiölle voidaan tulevaisuudessa antaa pääomatukea vanhojen velkojen maksuun, mutta tässä vaiheessa yhtiön kunnalle olevien velkojen korkoprosentti muutetaan nollaan. Lisäksi tukitoimenpiteenä yhtiöön tehdään vuosittaisia sijoituksia yhtiön vapaan pääoman rahastoon 800 000 euron pääomasta saatavalla tuotolla. "Tämä mahdollistaa korjausohjelman käynnistämisen viime vuonna laaditun kuntoarvion mukaisesti", yhtiön toimitusjohtajana toimiva  Muukkonen kertoo.

Muukkosen mukaan Vuokra-asuntoyhtiö nostaa neliövuokria 0,25 eurolla kuukaudessa 1.5.2010 alkaen. "Korjausten myötä vuokrat tulevat myös lähitulevaisuudessa nousemaan, jotta 1,43 miljoonan euron investoinnista selvitään", Muukkonen tuo esiin. Hänen mukaansa tämä on ollut myös ARA:n ja valtionkonttorin näkemys tilanteessa, jossa yhtiö tulee hakemaan tervehdyttämisavustusta valtionkonttorilta kuun lopussa. "Täytämme tällä hetkellä kriteerit, joilla tervehdyttämisavustusta tulisi saada ja kunnanhallituksen nyt tekemät tervehdyttämistoimet antavat myös valtionkonttorille viestin, että pyrimme laittamaan asiat kuntoon", Muukkonen kertoo.

Kyyjärven kunnanhallitus saa jatkossakin asuntoasioita käsiteltäväkseen, sillä sen tulee valita yhtiölle uusi hallitus eronneen tilalle. Maanantaina halukkaita yhtiön hallituksen jäseniksi ei löytynyt, jolloin asia jäi toistamiseen pöydälle. Muukkosen mukaan kunnanhallituksessa käytiinkin keskustelua mahdollisuudesta laajentaa yhtiön hallituspohjaa koko kunnanhallituksen kattavaksi, mutta asiasta ei saatu vielä päätöstä aikaan. Lisäksi kunnanhallitus joutuu käsittelemään kunnanvaltuuston esittämän kirjallisen kysymyksen koskien yhtiön tilaa ja lisärakentamista.

Lisätietoja: Matti Muukkonen, matti.muukkonen@kyyjarvi.fi, 050-3522394.