KUJALAN KANTELU JA SEN SEURAUKSET

Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten espoolainen metsänomistaja Timo Kujala teki Euroopan komissiolle kantelun metsänhoitopalvelujen kilpailun puutteesta. Kantelun tarkoituksena on poistaa metsäalan organisaatioiden laittomat valtiontuet ja avata metsäpalvelujen markkinat kilpailulle.

Kujalan mielestä metsäpalveluiden markkinat ovat täysin metsäkeskusten ja niiden valvonnassa olevien metsänhoitoyhdistysten käsissä, minkä seurauksena alalta puuttuu kilpailu kokonaan.  Hänen mielestään metsäalan organisaatiot harjoittavat valtion rahoittamana liiketoimintaa, ja niillä on myös muita erillislakien tuomia kilpailuetuja. Kantelussa vedotaan siihen, että lain mukaan valtiontuilla ei saa kattaa liiketoiminnan kustannuksia. Kujala vaatii myös, että metsänhoitoyhdistysten toiminnan rahoitus veronluonteisin metsänhoitomaksuin pitää lakkauttaa.

Kujalan tekemä kantelu on tehty hyvin huolellisesti huippujuristien avustuksella. Vastaavankaltaisten kansalaisvalitusten seurauksena on jouduttu muuttamaan Suomen autovero- ja liikelaitoslakeja. Ministeri Anttila perustikin reilu vuosi sitten hankkeen, jonka tavoitteena on poistaa kantelussa julkituodut epäkohdat metsäkeskusten, Tapion ja metsänhoitoyhdistysten toiminnasta ja rahoituksesta. Hanketta varten perustettiin johtoryhmä ja kolme alatyöryhmää. Hankkeen johtoryhmä julkisti ministerin johdolla viime joulun alla yksimielisen loppuraportin, jonka seurauksena on käynnistetty lainsäädäntöhanke.

Metsäkeskusten osalta ollaan päätymässä ratkaisuun, jossa asiakasrahoitteinen liiketoiminta eriytetään omaan yhtiöön irralleen metsäkeskusten edistämistoiminnasta ja valvonta- ja tarkastustoiminnasta. Uudistuksessa metsäkeskukset yhdistyvät yhdeksi valtakunnalliseksi metsäkeskukseksi. Nykyisistä metsäkeskuksista tulee valtakunnallisen metsäkeskuksen alueyksiköitä. Metsäkeskuslain valmistelu on edennyt ripeästi. Tavoite on, että uusi organisaatio aloittaisi vuoden 2012 alusta.

Metsänhoitoyhdistysten osalta lainsäädäntöhanke tarkoittaa sitä, että Kujalan kantelussa esiintuotuihin ongelmiin etsitään vastausta asetustason muutoksilla ja yhdistyskentän omien toimintauudistusten avulla. Jos näillä ei saavuteta riittäviä tuloksia, voidaan metsänhoitoyhdistyslakikin joutua avaamaan. Kilpailuneutraliteetin kannalta keskeiset kohdat kiteytyvät neljään pääkohtaan:

1) Yhdistysten varojen käyttöä tulee täsmentää siten, että voidaan olla varmoja, ettei metsänhoitomaksuvaroja käytetä liiketoimintaan.  Nykyinen ajankäytön kirjaamiskäytäntö ei ole riittävän tarkka, ja sen toteutuksessa on liian paljon yhdistyskohtaisia eroja.

2) Tulee selvittää, onko mahdollista säätää valtioneuvoston asetuksella metsänhoitoyhdistyksen toimialueesta siten, että metsänomistaja voi valita, minkä metsähoitoyhdistyksen jäsen hän haluaa olla.

3) Metsähoitoyhdistyksen jäsenyydestä eroaminen on tehtävä helpommaksi.

4) On luotava malli, jolla varmistetaan metsänhoitoyhdistyksiin kohdistuvan tasapuolisuusvaatimuksen käytännön toteutuminen tilanteissa, joissa yhdistyksen oma korjuupalveluyksikkö osallistuu samaan tarjouskilpailuun muiden markkinatoimijoiden kanssa.

Suomessa on 110 metsänhoitoyhdistystä. Lähes kaikki yhdistykset kuuluvat MHY-ketjuun, jonka palvelukuvaukset ovat jo nyt hyvin lähellä edellä esitettyjä kilpailuneutraliteettivaatimuksia. Ongelma on se, että liian moni yhdistys ei toimi palvelukuvausten mukaisesti.  Vaihtelua toimintatavoissa yhdistyksen sisälläkin tuntuu olevan. Oman haasteensa yhdistysten palvelujen harmonisoimiseen tekee se, että yhdistyksiä on yhden hengen kunnanosayhdistyksistä 60 toimihenkilön maakunnallisiin yhdistyksiin. Suurimmat vaikeudet mukautua muutokseen on niillä pienimmillä yhdistyksillä, joilla metsänhoitomaksun osuus yhdistyksen tuloista on suuri. Yhdistysten hallinnon on syytä tarkkaan pohtia, miten he voivat järjestää metsänomistajien palvelut uskottavasti ja laadukkaasti muuttuvassa tilanteessa. Metsänomistajien liitot ja MTK:n metsäjohtokunta ovatkin kevään aikana patistelleet yhdistysten hallintoja analysoimaan asiaa perusteellisesti. Näyttää siltä, että moni yhdistys on aloittanut tunnustelut naapuriyhdistysten kanssa siitä, voidaanko metsänomistajien neuvonta ja edunvalvonta hoitaa entistäkin paremmin nykyistä suuremmissa yksiköissä.

Vaikka ministeri Anttila on linjannut tavoitteenaan, että metsänhoitoyhdistyslakia ei avata, ja lakisääteinen metsänhoitomaksu säilyisi, ei asiaa voi pitää täysin varmana. Ensinnäkin voi olla, ettei asetusteitse eikä yhdistysten sisäisillä toimintamuutoksilla löydetä riittäviä vastauksia kilpailuneutraliteetin varmistamiseen. Toiseksi metsäteollisuus on jyrkentänyt kantaansa lakisääteistä metsänhoitomaksua vastaan ja tuonut sen julkisuuteen tiedotteella huhtikuun puolessa välissä.

Metsänomistajan näkökulmasta asiaan kätkeytyy nykyisessä valtiontalouden tilanteessa se huoli, että jos lakisääteinen metsänhoitomaksu poistetaan, lienee varma, että tilalle lanseerataan jokin samankaltainen maksu tai vero, jonka tuotot ohjataan valtion budjettiin. Vaikka nykyinen lakisääteinen metsänhoitomaksu ei kaikkien mielestä ole aikakauteen soveltuva, voi olla varma, että se käytetään alueen metsänomistajien parhaaksi.

Mikko Tiirola
Petäjävesi 25.4.2010
Metsävaltuuskunnan pj, MTK