Taisto Nieminen 90 vuotta
18.4.2010 Minna ErkkiläNoposenahossa vietettiin lauantaina pirteän 90-vuotiaan syntymäpäiviä. Elämäänsä tyytyväinen vanhus seurailee maailman menoa kotipaikallaan Rauhalassa vanhimman poikansa huolehtiessa tarpeellisista arjen asioista.
"Elämä on hyvällä mallilla", toteaa Taisto Nieminen istuskellessaan keinutuolissaan sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Hän on iloinen siitä, että saa olla terveenä. Taisto ei tiedä, miltä tuntuu, kun päätä särkee tai selkään sattuu. Sitä on lääkärikin ihmetellyt. Taisto selittää pilke silmäkulmassa, että on pysynyt kunnossa, kun on saanut ikänsä tehdä "kevyttä" työtä.
Taisto Nieminen on syntynyt Hämeessä, Luopioisissa. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa, Noposenahossa syntyneen Aunen, jonka kanssa avioliitto solmittiin sodan jälkeen. Sotarintamalla, Kannaksella Taistonkin parhaasta miehuusiästä kului viidettä vuotta. Sieltä hän sai palata elossa, mutta käteensä haavoittuneena.
Noposenaho oli Taiston mukaan lähes erämaaseutua vielä 40-luvulla. Aunen kotitalon maille he yhdessä rakensivat oman kodin, raivasivat peltoa ja ostivat vähän lisämaatakin. Pieni karja ja metsätöistä hankitut lisäansiot pitivät perheen leivässä. Aune-vaimo hoiti karjan ja kodin Taiston ollessa metsätöissä. Karjanpidosta luovuttiin kymmenkunta vuotta sitten.
Lapsia Aunen ja Taiston perheeseen syntyi neljä, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. He ovat löytäneet paikkansa eri puolilta Suomea ja asuvat nyt Espoossa, Inarissa, Kalajoella ja Kyyjärvellä. Lastenlapsiakin on viisi. Aune-puolison kanssa yhteistä elämää saatiin viettää 65 vuotta, kunnes Aunen päivät tulivat täyteen ja hän nukkui pois syksyllä 2008.
Taisto on ollut kyläläisten keskuudessa pidetty ja arvostettu mies, aikanaan luottamustoimissa mukana ja nyt aivan kirjaimellisestikin kylän vanhin. Hän seuraa yhteiskunnan ja koko maailman tapahtumia vielä 90-vuotiaanakin. Kun näkö on hyvä, voi lukea tarkasti sanomalehdet, seurata tv-ohjelmia ja pysyä ajan hermolla.
Lämpimät onnentoivotukset ja Jumalan siunausta merkkipäivän johdosta Taistolle sekä terveyttä ja tyytyväistä mieltä edelleenkin.