Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2010 |
|
||||
Ministerit tassut pystyssä kuin pääsiäispuputViime viikkoina olemme joutuneet kovasti ihmettelemään hallituksen ministereiden tekemiä päätöksiä. Päätöksiä kummastelevat yhtä lailla hallitusryhmien ihmiset opposition edustajien kanssa. Tämä kertonee omaa ikävää kieltään pääministeri Vanhasen haluttomuudesta johtaa hallitustaan. Jokainen sektoriministeri saa tyystin rauhassa puuhastella omien päätöstensä kanssa. Me opposition edustajat tietysti tiesimme jo vaalikauden alussa, että tämän porvarihallituksen kanssa vähäosaisimmat kärsivät ja parempiosaiset nostelevat voitot kotiin. Näin on tapahtunut systemaattisesti eri päätösten yhteydessä. Ensin oli ministeri Linden, joka oli Ylen asiassa hyväksymässä kansalaisia eriarvoistavaa liki 200 euron mediamaksua. Hänen päätöksentekonsa kuitenkin häiriintyi, koska oppositio ja kansalaiset pitivät niin kovaa rähinää. Hirvittävän kiusallista, ajatteli ministeri...hän perääntyi vastuusta ja jätti asian auki. Seuraavaksi saimme ministeri Holmlundin päätöksen hätäkeskusten vähentämisestä ja uudelleen sijoittelusta. Siinä ei paljon painanut kansalaisten, kansanedustajien, henkilöstön tai maakuntaliittojen vetoomukset. Ministeri päätyi kannattamaan omaa maakuntaansa ja vetäisi hätäkeskuksen pois Keski-Suomesta. Kukaan ei ymmärrä, miten kaksikielisyys tai meren läheisyys riittävät perusteluiksi Keski-Suomen hätäkeskuksen sijoittamisesta Vaasaan. Henkilöstö on jo ilmoittanut, ettei aio muuttaa uuden sijoituspaikan perässä Vaasaan. Nyt on pelko osaavan työvoiman pulasta hätäkeskuksissa. Ministeri Holmlund ei ole luvannut silti purkaa päätöstään. Vähät järkisyistä! Ennen pääsiäistä alkoi kohu Heinolan reumasairaala Reuman konkurssista. Reumasairaat ja heidän omaisensa aloittivat kovan taistelun sairaalan säilymisen puolesta. Heidän huolensa on todella aiheellinen. Suomessa on 35 000 nivelreumapotilasta ja reumasairaita yhteensä jopa yli 50 000. Reumaosastoja on monissa sairaaloissa, mutta ydinosaaminen, reumasairauksien ortopedia, lasten reuman hoito ja vaikeaa reumaa sairastavien kuntoutusta on järjestetty vain Heinolassa. Reuman sairaala toimii myös opetussairaalana jopa maailmanlaajuisesti. Mutta miten toimivat ministeri Risikko ja Hyssälä? Levittelevät käsiään ja väittävät, ettei sairaalan pelastamiseksi ole mitään enää tehtävissä. Eikö ministeri Risikko olisi voinut toimia asiassa jo vuonna 2008, kun hänelle ensimmäisiä kertoja raportoitiin reumasairaalan ongelmista? Tai eikö ministeri Hyssälä olisi voinut puuttua kuntien hoitomääräysohjauksiin Kelassa? Että kunnat olisivat pystyneet edelleen ohjaamaan hoitoa huippuyksikköön? Eivät ministerit välittäneet, eivätkä välitä nytkään. He olisivat voineet yhteistuumiin löytää tilapäisen pelastusrahoituksen valtion budjetista, jotta sinä aikana toiminnan jatkumisen turvaamista olisi voitu suunnitella. Ei ole ministereille merkitystä reumasairaiden hädällä! Ilmeisesti merkitystä ei ole silläkään, että sairaalassa on 300 työntekijää, joiden sijoittuminen uusiin tehtäviin jää kyseenalaiseksi. Heinolasta on jo nyt vajaassa puolessatoista vuodessa kadonnut lähes tuhat työpaikkaa. Heinolan työttömyysprosentti on 14. Todellisuudessa tilanne on vielä synkempi. Heinolan kaupunki menettää heti noin miljoonan euron verotulot, jos ja kun Reumasairaalan työntekijät hakeutuvat sitä ylläpitävän säätiön konkurssin myötä muualle töihin. Kolme neljästä työntekijästä asuu Heinolassa. Nyt vielä liki 300 reumasairaalan työntekijää. Se nostaisi Heinolan työttömyysprosentin jo lähelle 18:aa. Sairaalan sulkeminen on kova isku 20-tuhannen asukkaan kaupungille, jonka veroäyri on 21. Tästä ei ole kiinnostunut tai huolissaan työministeri Sinnemäki tai valtiovarainministeri Katainen. Ei, tassut pystyyn vain kuin pääsiäispuput! Näin tekee hallitus ja osaavat ministerit. Siitäkin huolimatta uskon kesän tulemiseen ja uuteen parempaan hallitukseen seuraavalla vaalikaudella. Aurinkoista kesän odotusta kaikille! Tuula Peltonen |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |