Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2010 |
|
||||
Tuleva vuosi tunkee päälleHokkalan Kyläyhdistys kokousti tulevaisuuteen tuijottaen. Merkittävä päivä oli kokouksen pitopäiväksi valittu. Kun muualla Suomessa nuoret parit kilvan kyseisen päivän olivat pohtineet onnistuneitten hääpäivien viettoon, niin vakaa ja haihattelematon Hokkalan väki kokousti Kyläyhdistyksen asiainhoidossa. Jokunen päivä on mennä vierähtänyt, kun kirjoittelen kokousselostetta Nopola Newsiin. Täytyi lähteä kaupunkilomalle talveksi. Heitteli lähtöpäivän aamuna sentin lumikerroksen vastaharavoituun "nurmikenttään". Kokous pidettiin Mauno Uusimäen talossa Hokkalassa. Väkeä oli paikalle tullut toistakymmentä henkeä. Asialistan kohtia oli myös toistakymmentä,joten ei ihan helpolla väki päässytkään. Vuodelle 2011 valittiin kolmijäseninen johtokunta: pj Marjatta Uusimäki, siht. Kalevi Keskinen ja jäseneksi Juha Saukko. tilintarkastajiksi valittiin Antti Heikkilä ja Mauno Uusimäki sekä varatilintarkastajaksi Marjo Ukonmäki. Toimintasuunnitelmaan tulivat vipukelkkailutapahtumat, maailmankuulut (jopa Internetissä Ameriikkaan asti) kuulantyöntökilpailut sekä perinteiset kesäillan hartaushetket srk:n työntekijöiden avustuksella. Eikä sovi unohtaa myöskään Joulumyyjäisiä Paletin aulassa. Vanhukset kylällä tullaan muistamaan perinteisillä joulukakuilla. Kokousasioiden tultua loppuunkäsitellyksi, tarjosi talon emäntä kakkukahvit syntäreidensä kunniaksi ja me muu väki nautimme muikein ilmein hyvästä kestityksestä.
|
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |