Turvassa

Pakina runo on Annikki Kujalan kirjasta Sitä se on, Sinisilmä

Vuosi vaihtui. Taitekohta oli minulle miellyttävä:
pääsin lapsenpiiaksi. Oikeastaan toisinpäin. Viihdyttä-
jän virkaa hoiteli se hoidettava, nelivuotias.
Otettiin melkoiset iltatorkut. Puolenyön aikaan ol-
tiin virkeinä hereillä. Ulkona, pakkasessa, raketteja
katselemassa.

Pihaltani tielle vei oikopolku. Jyrkkä, liukas, varo-
vasti kuljettava. Hiiviskelin hitaasti lapsen perässä,
olisi kamalaa jos taittaisi koipensa. Sitten pikkuinen
kääntyi, tarttui kädestä ja sanoi: "Ei sinun  yhtään
tarvitse pelätä. mummi. Et sinä kaadu. Minä talutan
sinua."

Turvallisuudentunne on tärkeä osa onnea. Sitäkin me
haemme ihmissuhteissamme. Ihmisellä on tarve luottaa.
Tarve uskoa vahvasti johonkin, joka kestää. usein vain
käy niin, että pettymys seuraa toistaan. Turvallisuut-
ta ei löydy. Pohja putoaa, ahdistus alkaa.

Sitä turvaa, minkä pikkutytön pieni käsi antoi, ei
moni isokourainenkaan taluttaja ole pystynyt antamaan.
Usein ison miehen kuoren alla asuu arka, uhmainen, louk-
kaantunut pikkupoika. Oman turvallisuudentunteensa me-
nettänyt. Kykenevä vain ottamaan, ei antamaan.

Kunpa itsekukin löytäisimme turvan. Ja pystyisimme
myös olemaan turvan tuottajia!