Romanssi

Runo on Juho Wallinin lauluvihkosta

Luo neidon nuoren, kaunoisen,
kuustoistavuotiaan
käy moni ylkä ylhäinen
kullalla kosimaan.
Hänelle kallist´ tavaraa
jokainen  heistä vei.
Häll´ oli sata kosijaa.
Hän vastas sata kertaa EI.

Hän oli hyvä,hellä niin,
kaikille ystävä.
Mutt´ mielessään  vaan äitihin
hän kantoi lempeä.
Totella, olla ahkera
äitinsä suojeluss´
hänestä oli kunnia
ja rauha,rikkaus.

Niin nuorukainen varaton
käy viimein neidon luo,
ja lausui: kultan´ ollos mun,
vaikk´ en mä kultaa tuo.
Pojaksi äidilles mä käyn,
jos lemmit mua vaan.
Vaikk´ alhaiseksi sulle näyn,
tokk´ kunnian mä saan.

Ja tyttö poskin hehkuvin
ujona vastaa jaa.
Ja poika hellän äidinkin
nyt siunauksen saa.
Majassa heidän viserrys
nyt aamuin, illoin soi.
onnellisena siveys
kullatta olla voi.