Vapaasta porsimisesta hyviä tuloksia Perhon Maaseutuopistolla
19.2.2011 Irma Mäkelä/mediamylläritLisää Maaseutuopistosta ositteesta http://www.perhonmolli.info
Vuonna 2008 tehty sikalan kunnostus onnistui loistavasti. Sikalan emakot siirtyivät ryhmäporsitukseen ja porsituskarsinat siirtyivät samalla historiaan. Maaseutuopiston emakot siirtyivät vapaaseen porsitukseen, eli porsimistapahtumassa emakko ei ole porsitushäkissä vaan ihan vapaana omassa karsinassaan.Epäilijöitä vapaalle porsitukselle oli sikalan suunnitteluvaiheessa paljon, mutta yksi sikalaremontin tavoitteista oli eläinten hyvinvoinnin lisääminen. Ruotsista saatujen hyvien tulosten siivittämänä saimme rohkeutta siirtyä täysin vapaaseen porsitukseen. Tarkkailutulosten mukaan porsaiden makaamiset eivät ole lisääntyneet, vaan vähentyneet merkittävästi tehtyjen ratkaisujen ansiosta. Remontin ajaksi laitoimme kaikki emakot teuraaksi ja remontin aikana kasvatimme ja hankimme uudet emakot, joten meillä on nyt nuoria emakoita joten nyt saamme jo tietoa myös vanhempien emakoiden porsituksista, edelleen makaamiset ovat lähes harvinaisia.
Remontissa toinen mielenkiintoinen valinta oli Pellonpajan myymät kuivarehun putkiruokkijat porsitusosastoon ja joutilaille emakoille. Näillä on pärjäilty ja työ on vähentynyt, toteaa työnjohtaja Tapani Humalajoki.
Maaseutuopisto alkaa jatkossa tarjota valinnaisina opintoina opiskelijoille ja erilaisille aikuisopiskelijoille sikoihin liittyvää koulutusta.
Hyvinvointia opiskelijoille
Toinen iso projekti koululla on opiskelijoiden vapaa-ajan tilan rakentaminen. Niin sanottuun oppilaskunnan tilaan tulee mm Biljardin pelipaikka, kuntosali ja elokuvateatteri.
Lisää Maaseutuopistosta osotteesta http://www.perhonmolli.info