Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Kari Ruuska palasi sivistyksensä juurille

Jyväskylässä toimittajana ja viestintäyrittäjänä toimiva Kari Ruuska palasi sivistyksensä juurille eli ensimmäiseen kouluunsa viettämään 60-vuotisjuhliaan varsinaisen syntypäivän aattona 23.1.2011.



Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Laina Mäkelä täytti 99 vuotta!

12.22011 RiittaKytölä/Kyyjärven seurakunta

Kyyjärven vanhin asukas, Laina Sesilia Mäkelä, täytti 99 vuotta Lainan päivänä 8.2. Jo silloin juotiin kakkukahvit syntymäpäivän kunniaksi. Juhlat jatkuivat kuitenkin vielä lauantaina, kun Lainan rakkaimmat -lapset ja lastenlapset perheineen - kokoontuivat Kivirantaan juhlimaan äidin, mummon ja isomummon syntymäpäiviä.

Laina Mäkelä syntyi Perhon Möttösessä perheen kolmantena lapsena. Kaikkiaan lapsia syntyi yhdeksän, mutta heistä kaksi kuoli jo parivuotiaina. Sisarussarjasta on jäljellä enää Laina. 

7-vuotiaana Laina muutti perheensä mukana Kyyjärvelle Takalaan. Koulunkäynnin Laina oli aloittanut jo 5-vuotiaana Perhossa Taipaleenkylällä kiertokoulussa, jossa oli oppinut lukemaan. Varsinasen kansakoulun Laina kävi Saunakylällä, jossa lempiaineita olivat historia ja maantieto. Laina oli myös kova urheilemaan, menestystä oli ainakin juoksussa ja hiihdossa. Koulunkäynti olisi kiinnostanut Lainaa pitemmällekin, mutta kotona tarvittiin karjanhoitajaa. Niinpä Lainan koulut oli käyty 13-vuotiaana ja "jatkokoulutuksena" oli elämänkoulu.

19-vuotiaana Laina avioitui oman kylän pojan,Toivo Mäkelän, kanssa. Avioliitosta syntyivät pojat Kalervo, Martti ja Osmo. Yhteinen koti perustettiin Kimingille Raiskiin. Avioliiton onnea kesti kymmenen vuotta. Toivo-puoliso kaatui jatkosodassa Vieljärvellä 7.9.1941. Kalervo oli silloin 10, Martti  melkein 6 ja Osmo vain 3 kuukauden ikäinen. Muutamaa vuotta myöhemmin myös Lainan kaksi veljeä kaatuivat sodassa. Näin Lainakin joutui maksamaan kalliin hinnan isänmaamme itsenäisyydestä.

Elämä kuitenkin jatkui. Naapuri odotti, että pojista kasvaa hyviä päivämiehiä heille, mutta eipä kasvanutkaan! Vuonna 1949 Laina  osti Martti-veljeltään kotitalonsa Takalan ja siellä jatkettiin maataloutta. Pojat kasvoivat. Martti ja Osmo lähtivät aikanaan maailmalle, Kalervo jäi hoitamaan kotitilaa. 

Vuonna 1976 Laina muutti kirkonkylälle Laurintielle ja asuikin siinä yli kolmekymmentä vuotta. Tuolta ajalta on monta mukavaa muistoa - naapureiden kanssa pidettiin tiiviisti yhteyttä, päivittäin jaettiin ilot ja surut, käytiin retkillä ja osallistuttiin aktiivisesti kaikkiin tapahtumiin. Laina oli mm. aloittamassa Eläkeliiton toimintaa täällä Kyyjärvellä.

Ikä on luonnollisesti verottanut voimia ja harmillisesti vienyt näön lähes kokonaan.  Laina on asunut nyt kaksi ja puoli vuotta Kivirannassa. Mieli on yhä virkeä ja kaipaa juttuseuraa ja kanssakäymistä ihmisten kanssa. 

Taivaan Isä on antanut Lainalle pitkän elämän. Siihen on mahtunut suuria suruja. Puolison ja veljien kuoleman lisäksi raskas paikka oli Martti-pojan kuolema 2001. Elämään on sisältynyt paljon työtä, mutta myös paljon rakkautta ja iloa hyvistä pojista ja heidän perheistään sekä ystävistä. Päällimmäiseksi jää  tunne, että kaikessa on ollut Jumalan siunaus mukana. Virressä 470 lauletaan "Halki elinpäivieni tieni hän on avannut. Riemut, murheet matkalleni viisaasti on jakanut. Vaikeinakin päivinä Herra oli lähellä, rakkauden voimin kantoi, murheeseenkin toivon antoi."  Toivomme 99-vuotiaalle  Lainalle edelleen onnea ja Taivaan Isän siunausta ja läheisyyttä joka päivään!