Ruokaturva kehityspolitiikan ykkösasiaksi

Globaali ruokaturva ja ruokaoikeudenmukaisuus on noussut ykkösasiaksi viimeaikaisessa kehityspoliittisessa keskustelussa.

Ruokaturva on sekä ihmisoikeus- että turvallisuuskysymys. On kestämätöntä, että maailmassa kärsii miljardi nälkäistä ja toinen miljardi saa ruuakseen vain heikosti ravitsevaa ruokaa. Kunnollisen ruuan puute ja siitä johtuva aliravitsemus hidastaa pysyvästi yksilön kehitystä ja sitä kautta myös kehitysmaiden talouskasvua.

Olen Kirkon Ulkomaanavun kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaisia nälkäisiä ja kehitysmaiden nälkäisiä ei pidä asettaa vastakkain. Hallituksen ja eduskunnan on perustuslain nojalla puututtava nälkäongelmiin sekä meillä, että maailmalla.  

On selvää, että esimerkiksi köyhyyden vähentäminen, luku- ja kirjoitustaidon lisääminen tai terveydenhuollon ja ihmisoikeuksien edistäminen jää sanahelinäksi niiden ihmisten kohdalla, jotka jäävät  vaille jokapäiväistä riittävää ravintoa. Nälkäinen ihminen ei jaksa kehittää mitään.
Peräti 75 % maapallon köyhistä elää maaseudulla ja valtaosa saa elantonsa maataloudesta. Maatalous onkin tärkein kehitettävä, jos ja kun köyhyyttä ja nälkää halutaan vähentää. Maatalouden osuutta kehitysyhteistyövaroista on nostettava tuntuvasti. 

Naiset tuottavat kehitysmaiden ruuasta jopa 60-80 prosenttia, mutta jäävät paitsi lainoista ja muista tuotantopanoksista, neuvontapalveluista ja koulutuksesta. Naiset eivät voi juurikaan omistaa maata. Koska naiset pääsevät ylipäätään heikosti vaikuttamaan esimerkiksi maataloutta koskevaan päätöksentekoon omissa maissaan, heidän mahdollisuutensa kehittää ruuan tuotantoa jää vähäiseksi. Muun muassa näihin ongelmiin tulevan hallituksen on kehityspoliittisessa ohjelmassaan puututtava.

Ruuasta on tullut keinottelijoiden sijoituskohde. Ruuan hinta kansainvälisillä markkinoilla jatkaakin nousuaan. Se on jo korkeammalla kuin vuonna 2008 ja hinnan ennustetaan nousevan edelleen. Lisää ruokakonflikteja on siis odotettavissa ellei tilanteeseen saada korjausta.

EU on nostanut ruokaturvan kehityksen kärkiaiheeksi ja Suomen ulkoministeriö julkisti maatalouden ja ruokaturvan kehityspoliittisen linjauksen syyskuussa 2010. Tulevan hallituksen ja eduskunnan on nyt pantava nämä linjaukset toimeksi.
Ilmastonmuutos on huonontanut viljelyolosuhteita kehitysmaissa ja tämä asettaa uusia vaatimuksia viljelytekniikalle ja viljelijöiden osaamiselle. Ruokaturvaa heikentävät myös väestönkasvu, pienentyneet sadot, epäoikeudenmukainen kauppapolitiikka, sodat ja konfliktit.  

Kestävän maatalouden ja ruokaturvan lisäksi ulkoministeriön linjauksessa keskitytään maaseudun kehittämiseen kokonaisuutena sekä maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutukseen. Paitsi maataloustuotantoa, on parannettava myös köyhien maiden infrastruktuuria, koulutusta, terveyttä ja  lainsäädäntöä, muun muassa maanomistamisen mahdollisuuksia.
Olen ylpeä edellisen hallituksen ja keskustalaisen kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen toimista ruokaturvan parantamiseksi. Suomen tuki kehitysmaiden maataloudelle ja maaseudun kehittämiselle kasvoi vuodesta 2006 lähtien. Kahdenvälinen tuki on noussut kolmen vuoden aikana noin kuudesta miljoonasta 34 miljoonaan euroon ja tukea on ohjattu myös monenkeskisten kanavien kautta.

Kehitysyhteistyö ei tietenkään yksin riitä poistamaan köyhyyttä ja epävakautta maailmasta. Voin mielihyvin yhtyä Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen eli Kepan vaatimukseen kehityspolitiikan johdonmukaisuudesta. Tarvitsemme reilua turvallisuus-, maatalous- ja talouspolitiikkaa ja läpinäkyvyyttä yritystoimintaan. Pidän hyvänä ajatusta pörssiyritysten yhteiskuntavastuuraportoinnista. 

Kehitysyhteistyöltä pitää myös vaatia tuloksia. Köyhyyden vähentäminen edellyttää avunantajien keskinäisen koordinaation lisäämistä sekä vallan ja vastuun siirtämistä kehitysmaiden hallituksille ja köyhille itselleen. Naisten aseman parantaminen on avainasia. Naisten osallistaminen vähentää heidän haavoittuvuuttaan ja parantaa koko yhteisön selviytymismahdollisuuksia

Myös nuoret pitää nostaa näkyviin yhteiskunnassa ja kehityspolitiikassa. Kehityspoliittinen toimikunta, jonka jäsen olen, vaatii vuosiarviossaan juuri tätä. Viimeaikaiset kansannousut kertovat karua kieltä nuorten turhautumisesta ja radikalisoitumisesta. Jos nuorilla ei ole koulutusta, ihmisarvoista työtä eikä asuntoja, on näkymä tulevaisuudesta toivoton. 

Nuorten elinoloihin ja mahdollisuuksiin yhteiskunnassa on satsattava sekä maailmalla että Suomessa. Esitän tulevan hallituksen ohjelmaan erillistä ”saattaen vaihdettava” -toimenpideohjelmaa, jossa jokaiselle nuorelle taataan jatko-opiskelu, työharjoittelu- ja työpaikka. 

Siteeraan lopuksi eduskunnan Väestö- ja kehitysryhmää, joka muistuttaa viisaasti, että kaikkien aikojen suurin nuorten sukupolvi, 1,2 miljardia nuorta on tulossa seksuaalisesti aktiiviseen ikään. Ellei heille pystytä tarjoamaan kunnollisia terveyspalveluita, esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveyden ongelmat ja kustannukset kasvavat hallitsemattomiin mittoihin tulevaisuudessa.  

Aila Paloniemi
kansanedustaja ( kesk)
Jyväskylä - Kyyjärvi
 
www.ailapaloniemi.net