Vieno Lehtonen täytti 90 vuotta!
17.7.2011 Riitta Kytölä/ Kyyjärven seurakuntaVieno Lehtosen 90-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin kotona Oikarilla Vienon tyyliin sopivasti seurojen merkeissä. Onhan Vieno järjestänyt niiden yli 60 vuoden aikana, jotka Oikarilla asui, lukemattomia seuroja. Muutenkin Jumalan valtakunnan työ on ollut aina Vienolle tärkää ja rakasta. Hän toimi vuosikymmeniä Kyyjärven seurakunnan luottamushenkilönä, pyhäkoulunopettajana, lauloi kirkkokuorossa ja on saanut työstään myös kirkon kultaisen ansiomerkin. Syntymäpäivää juhlimaan oli tullut suuri joukko sukulaisia, kyläläisiä ja ystäviä. Pihaan pystytetty teltta suojasi sadekuuroilta.
Vieno Lehtonen syntyi Karstulassa 17.7.1921 ja kasvoi suuressa perheessä. Perheeseen syntyi 8 lasta ennen äidin kuolemaa. Isän uudesta avioliitosta lapsia syntyi vielä 6. Heistä on elossa vielä Vienon lisäksi Kerttu-sisko Ähtärissä ja Rauha-sisko Jyväskylässä.
Nuoruusvuosina löytyi rinnalle elämäntoveriksi Uuno Lehtonen. Uunon kanssa lähdettiin kihlareissulle Kokkolaan. Kokkolasta järjestyi Uunolle töitä ja he jäivätkin joksikin aikaa sinne Vienon sedän pyynnöstä. Alkoi talvisota, jonka aikana Vieno hoiti venäläisiä sotavankeja Kokkolassa. Vieno ja Uuno vihittiin avioliittoon talvella 1940. Vanhin lapsi Ritva syntyi Kokkolassa. Myöhemmin palattiin takaisin Uunon kotipaikalle Kouheroisiin. Siellä syntyivät lapset Tarja ja Kari. Vuonna 1947 Vieno ja Uuno ostivat paikan Kyyjärven Oikarilta ja muuttivat sinne. Oikarilla syntyi vielä tyttäret Helena ja Talvikki.
Elämä oli työntäyteistä. Tarja-tytär muisteli lämpimästi, miten jäi äidin kanssa lauantaisin siivoamaan Oikarin koulun tiloja. Ensin keitettiin kahvit ja syötiin äidin paistamat voisilmäpullat ja sitten siivottiin ja jynssättiin. Pyykit pestiin lammessa ja pyykkipäivinä oli äidin tekemiä herkkulettuja! Tarja muisteli myös, miten siihen aikaan sai aina kaksi mekkoa vuodessa, toisen kevät- ja toisen joulujuhliin. Nykyään menee kuulema montakin vuotta, ettei saa yhtään mekkoa! Ajat ovat huonontuneet! Tarja luki psalmin 23 ja muistutti äitiään, miten Hyvä Paimen on koko elämän ajan kantanut ja pitänyt lähellään. Sama Hyvä Paimen pitää huolta loppuun asti ja kantaa kerran myös Taivaan kotiin.
Tarja-tyttären lisäksi seuroissa puhui teologian opiskelija Raimo Kytölä, diakonissa Riitta Kytölä, Vienon siskon poika Seppo Tourunen, joka on tehnyt lähes 30 vuotta lähetystyötä Thaimaassa. Israelista toi terveisiä Vienon toisen siskon poika, Veikko Nuoraho, joka on siellä lähetystyössä. Joten kansainvälistä porukkaa tämä Vienon suku, kun vielä Tarja-tyttären tytärkin asuu Israelissa ja on siellä naimisissa! Myös Uunon siskon tytär on naimisissa juutalaisen miehen kanssa Israelissa. Laulettiin virsiä ja (Karin sanoin) "Tourusen lapset ja Lehtosen mukulat" siunasivat päivänsankari-äitiään ja tätiään laululla "Sinua siunata tahdon". Välillä nautittiin taas pöydän antimista.
Yli 70 vuotta kestänyt yhteinen elämä Uuno-puolison kanssa päättyi viime kesänä, kun Uuno sai kutsun Taivaan kotiin. Syksyllä Vieno muutti syntymäpitäjäänsä, Karstulaan. Liikkuminen on selästä ja lonkasta johtuen kivuliasta, mutta mieleltään päivänsankari on entisellään. Ryppyjäkin on vähemmän kuin meillä puolet nuoremmilla.
Kiitämme Vieno ja lapsia hyvästä juhlasta ja toivotamme päivänsankarille Taivaan Isän siunausta jokaiseen päivään. Runon sanoin: "Jos joku päivä tuntuu erityisen raskaalta ja vaikealta, se kuitenkin vie minua lähemmäksi kotiani!" Jeesukseen uskovan ihmisen parhaat päivät ovat aina edessäpäin!