Pienkuntakomitea

”Uudistettaessa kunnallista jaoitustamme kuntien koon saattamiseksi riittäväksi olisi kunnista muodostettava vähintään.....

noin 4000 asukkaan suuruisia. Pyrkimyksenä olisi kuitenkin oltava, että kunnista tulee vähintään noin 8000 asukasta käsittäviä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.”  Oheinen teksti ei ole tuoreesta hallitusohjelmasta, vaan pienkuntakomitean raportista vuodelta 1965. Osa tämän lehden lukijoista voi sen vielä henkilökohtaisestikin muistaa.

Kovin rivakasti komitean ehdotukset eivät ole edenneet, sillä nyt lähes 50 vuotta myöhemmin yli puolet Suomen kunnista on edelleen alle 6000 asukkaan kuntia. Pienkuntakomitean sinänsä aivan aiheelliset esitykset torpattiin aikanaan hyvin nopeasti. Kuntarajoihin ei haluttu puuttua, vaikka jo tuolloin havaittiin, ettei kuntarakenne vastaa ihmisten tarpeita.

Suomen nykyiset kunnat pohjautuvat varsin pitkälle yli sadan vuoden takaiseen elämään ja olosuhteisiin. Aikanaan tärkeä ponnin kuntien perustamiselle oli tarve lyhentää kirkkomatkoja. Kunnilta ei kovin suurta palveluvalikoimaa vaadittu, vastuilla oli lähinnä kansakoulu ja köyhäinhoito. Kuntarajan yli ei ollut tarvetta tai juuri mahdollisuuttakaan liikkua, sillä vielä 1920-luvulla noin 70 prosenttia suomalaisista sai elantonsa maataloudesta ja yleisin kulkupeli oli hevonen.

Vaikka maailma on noista ajoista muuttunut melkoisesti, kuntakartta on pysynyt lähes ennallaan. Tämä on yllättävää, kun ajattelee kuinka paljon ihmisten päivittäinen elämänpiiri on laajentunut. Asukkaat ajelevat työssä, asioilla ja harrastuksissa pitkin maata ja maakuntaa. Kaupunkiseuduilla päivittäinen työssäkäynti kuntarajan yli on enemmän sääntö kuin poikkeus. Puolet Kaarinan työssäkäyvistä käy töissä Turussa, yhtä moni ulvilalainen suuntaa päivittäin Poriin ja lempääläläinen Tampereelle.
Kuntarajan ylittäminen ei siis ole ihmisille enää mikään iso juttu, vaan monelle päivittäistä arkea. Samaan aikaan kunnilta vaadittava palvelurepertuaari on kasvanut hurjasti. Toisaalta moni asia hoituu virastokäynnin sijasta puhelimella tai internetin kautta.

Yksi hallituksen tärkeimmistä linjauksista on koko maan laajuisen kuntauudistuksen toteuttaminen. Tavoitteena on muodostaa vahvoja, elinvoimaisia kuntia, jotka perustuvat ihmisten luontaisiin työssäkäyntialueisiin.

Nykyisen kuntakentän ongelmat ovat kahdensuuntaisia: kaupunkiseuduilla käydään työssä yli kuntarajojen, ja kilpaillaan rajusti hyvistä veronmaksajista. Maaseutualueilla puolestaan ei kohta enää ole työssäkävijöitä: väki vähenee ja ikääntyy. Tarvitaan vanhempia hartioita palveluiden järjestämiseksi.

Kuntien on vastattava ihmisten tarpeita ja elämänmuotoa. Aivan kuten aikoinaan haluttiin lyhentää kirkkomatkaa, nyt keskeiseksi ovat nousseet hyvä päivähoito, mukava koulu, toimiva terveydenhuolto ja viihtyisä ympäristö. Ne voidaan turvata vain riittävän vahvoilla ja elinvoimaisilla kunnilla.

Kun asukkaat käyvät työssä, asioivat, asuvat ja maksavat veronsa saman kunnan alueella, voidaan kunnan maankäyttö, asuminen ja liikenne suunnitella, ja palvelut organisoida järkevällä tavalla. Se on sekä laadukasta, tehokasta että demokraattista.

Vahvemmat kunnat edellyttävät myös uutta otetta lähidemokratiaan. Kaupunginosavaltuustoja ja -lautakuntia on eri puolilla Suomea jo kokeiltu.
Jos ne ovat pelkkiä lausunnonantajia, työ ei kaikkia motivoi. Mutta jos sen sijaan alueen asukasfoorumilla on omaa päätösvaltaa ja määrärahojakin, pääsevät alueen asukkaat oikeasti kehittämään omaa aluettaan.

Henna Virkkunen
Kirjoittaja on hallinto- ja kuntaministeri