Kirkkoneuvosto luottaa tulevaan
30.11.2011 Olavi VallivaaraKyyjärven seurakunnan kirkkoneuvoston kokous oli keskiviikko-iltana 30.11. Huolen aiheena ei ollut Kreikka eikä euron kohtalo, vaan oman seurakunnan talous. Joskin ne liittyvät laajemmin toisiinsa. Kirkkoneuvosto esittää alijäämäistä talousarviota ensi vuodelle.
Vuoden 2012 alijäämä olisi -26529 euroa ja vuosikate -12303 euroa. Tänä vuonna uskotaan päästävän plussan puolelle. Alijäämä katetaan edellisten vuosien ylijäämällä ja siksi on ajateltu tehtävän pieniä investointeja Pappilaan. Palkat nousevat raamisopimuksen mukaan ja henkilöstöä ei juuri voi enää vähentää. Toimintakulut ovat laskettu vähän pienemmiksi viime vuodesta yhteensä 375 633 euroa ja verotulotkin jäsenmäärän laskiessa pienentyvät. Paine tulevina vuosina kohdistuu veroprosentin pieneen nousuun. Kyyjärven seurakunnan ilmoitukset jatkossakin julkaistaan Torstai-lehdessä, jonka tarjous oli erinomaisen hyvä. Kirkkoneuvosto tukee seurakuntavierailua ystävyysseurakuntaan Vonnuun. Kirkkoneuvosto päätti hyväksyä Kyyjärven Piha ja Kiinteistö Oy:n tarjouksen Kiinteistö- ja kirkonpalvelutöiden urakoinnista vuosille 2012-2014. Kirkkohallitukselta päätettiin hakea avustusta Kitke- hankkeen kuluihin. Kirkkohallituksen uusi Kirjuri hanke käynnistyy ensi vuonna. Jumalanpalvelus-ja kolehtisuunnitelma hyväksyttiin kevätkaudeksi 2012. Pieni seurakunta on aina joutunut elämään niukoilla varoilla, siksi luotetaan tulevaisuuteen edelleen. Vapaaehtoisvoimia tarvitaan jatkossakin.