Aidosti reilut tuotteet lisäävät yhteistä hyvinvointia

Tietokirjailija Erkki Pulliainen määrittelee lähiruoan seuraavasti:

"Lähiruokaa on ruoantuotanto ja - kulutus, joka käyttää oman talousalueen raaka-aineita ja tuotantopanoksia pyrkien mahdollisimman pieneen ekologiseen jalanjälkeen edistäen näin kestävällä oman tavalla oman alueen taloutta ja työllisyyttä". Toisin sanottu lähiruoka tuodaan läheltä ja sen avulla tuetaan pieniä lähitiloja. Tämä vähentää kuljetuspäästöjä ja tarkoittaa yleensä laadukkaampaa luomuruokaa.
 
Luomuruoka onkin yleistynyt jos ei nyt vielä käytössä niin ainakin ajatuksena ja terminä sitä viljellään aika useasti, varsinkin "tiedostavien" viherkaupunkilaisten suusta. Lähi- ja luomuruoan tunnistamiseen on myös vuosien aikana kehitelty erilaisia merkkejä, ja meillä onkin tällä hetkellä niin luomuun, reiluuteen kuin suomalaiseen ruokaan ja juomaan liittyviä sertifikaatioita, joilla pyritään erottautumaan muista ei-niin-reiluista vastaavista tuotteista. Nämä tunnusmerkitykset eivät välttämättä tarkoita kuitenkaan samaa reiluutta. Vaihtoehtojen lisääntyminen vaatii kuluttajalta tarkkaa silmää ja tietoa, sillä reiluuteen saattaa olla vielä pitkä matka toisen merkin kohdalla, kun toinen merkki toteuttaa esimerkiksi työntekijänoikeudet ja ilmastopäästöihin liittyvät rajoitukset.
 
Meillä eduskunnassa ruoka tulee Amica-ravintoloiden tarjoamana, toisin sanottuna täällä syömme melko hyvin mutta peruslaitosruokaa. Tämän vuoksi onkin rentouttavaa ja palkitsevaa ja eritavalla makoisaa eduskunnan kiivaiden kunta- ja Kreikka-pakettien aiheuttamien väittelyiden jälkeen vaellella Helsingin Kauppatorilla ja Hakaniemen kauppahallissa nauttien lähiruokaa.
 
Joka kerran, kun osun täällä torille, missä pöydät notkuvat tuoreista tuotteista ihmettelen, missä on meidän keskisuomalaisten lähiruoka. Missä ovat maakunnassa tuotetut juurekset ja vihannekset, missä paikallisten tuottamat marjat, omenat ja luumut? Jotenkin tuntuu, että paljosta puheesta ja kuluttajien toiveista huolimatta tarjonta esimerkiksi Jyväskylän torilla vain supistumistaan supistuu. Vain puolenkymmentä tuottajaa on kuluneen kesän ajan myynyt oman puutarhansa ja peltonsa antimia. Torillakin tukkukauppa näyttää yleistyneen. Kalaa sentään saa vielä yhdestä myyntikojusta.
 
Marketeista lähiruokaa on turha etsiä. Jos sitä sinne paikallisilta tiloilta on toimitettukin, niin se hukkuu tukkujen ja ulkomailta rahdattujen elintarvikkeiden runsaudensarveen. Tämä koskee vihannesten ja juuresten lisäksi myös kalaa ja lihaa. Toivoisin, että lähellä tuotettua ruokaa olisi paremmin tarjolla. Samalla kun me kuluttajat saisimme taattua laatua, säilyisi myös maaseutu elinvoimaisena paikallisen tuotannon ansiosta.
 
Useasti luomuruoka, jos sitä tarjotaan, on varsinkin marketeissa kalliimpaa, mikä tekee sen ostamisesta toisille suuremman valintakysymyksen kuin toisille. Onkin ikävää, että ruoka ja se voiko tukea luomua näyttäytyy yhä enemmän yhteiskunnalliseen asemaan ja varallisuuteen liittyvänä asiana. Toisaalta monet, joilla ei ole rahoja kalliiseen luomuruokaan, keräävät sienet ja marjat metsästä sekä hankkivat vaatteensa kirpputoreilta, joka itsessään jo pienentää sitä ekologista jalanjälkeä. Maaseuduilla tällainen omavarainen ruoanhankinta tuskin on ongelma, varsinkaan näin hyvänä sienivuotena.
 
Kaupunkilaisillekin, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta pitäisi olla mahdollisuus lähiruokaan. Vastuuta ei tulisi myöskään kasata liiaksi kuluttajille, juuri sen vuoksi, että kaikilla siihen ei ole aina varaan. Vaan supermarketteja tulisi painostaa yhä enemmän ottamaan vastuu lähiruoan välittämisestä kuluttajille. Kun kuljetuskustannukset pienenevät, lyhyiden matkojen vuoksi, luulisi, että se näkyisi myös tuotteiden hinnoissa. Tehotuotantoruoka aiheuttaa kärsimystä niin tuotteiden valmistajalle eli työntekijöille että siitä maksaville eli kuluttajille. Tämän vuoksi myös suurien ruoan tuotantotaloustehtaiden tulisi noudattaa reilumpia säännöksiä.
 
Eila Tiainen, kansanedustaja (vas.)