Sivistyslautakunnan päätöksiä 15.2.2012
23.2.2012 Pirkko Kotanen/ sivistyslautakuntaSivistyslautakunta on päättänyt seuraavista asioista kokouksessaan 15.2.2012.
Sivistyslautakunta keskusteli Nopolan perusopetuksen henkilöstöjärjestelyistä. Lautakunta antoi sivistystoimenjohtajalle ja rehtorille evästyksiä valmistella jatkovalmisteluun ja neuvotteluihin naapurikuntien kanssa. Sivistyslautakunta pyytää kunnahallitusta valmistautumaan omalta osaltaan sivistystoimenjohtajan ja rehtorin yhdistelmätehtävän päättymiseen 31.7.2012.
Päätettiin sivistyspalveluiden toimialan laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat vuonna 2012. Sivistyslautakunnan edustajaksi nimettiin Kyyjärven kirkonkylän yleiskaavan ohjausryhmään Timo Noponen.
Lisäksi lautakunta keskusteli liikuntahallin laajentamisesta, liikuntapaikkojen kehittämisestä sekä kunnan äänentoistolaitteista.