Seurakunta haluaa olla itsenäinen
30.3.2012 Olavi VallivaaraKyyjärven seurakunnan kirkkoneuvosto antoi palautteen seurakuntien rakennemuutoksen ohjausryhmän loppuraportista kokouksessaan 29.3.2012.
Kyyjärven seurakunta ei lämmennyt enempää rovastikuntamallista eikä seurakuntayhtymämallista. Seurakunta haluaa säilyä itsenäisenä ja tehdä yhteistyötä Karstulan kanssa. Perustelut ovat selkeät: läheisyys, taloudellisuus ja palvelujen säilyminen. Suurissa yksiköissä käy juuri päinvastoin, vaikka näitten asioitten puoleen vannotaan. Toiminta ja päätösvalta on byrokraattista ja palvelut säilyvät, jos ne on liiketaloudellisesti kannattavia. Kyyjärven kirkkoneuvoston palaute oli samansisältöinen Karstulan seurakunnan antaman palautteen kanssa.
Kokouksessa hyväksyttiin viime vuoden 2011 tilit ja toiminta, jotka annettiin tilintarkastajien käsiteltäväksi. Tilikauden vuosikate oli positiivinen 2535 euroa, mutta tilikauden tulos poistojen jälkeen on negatiivinen -10314 euroa. Alijäämä katetaan edellisvuosien ylijäämällä. Seurakunta on käynnistänyt jo toimet talouden tasapainottamiseksi. Nimikkosopimus hyväksyttiin Suomen Lähetysseuran kanssa. Seurakunta sitoutuu tukemaan kyyjärveläissyntyistä Hanna-Leena Pölkkiä Nepalissa. Kirkkoneuvosto otti jo aikaisemmin myönteisen kannan nimikkosopimukseen ja Hanna-Leena siunattiin tehtävään Kyyjärven kirkossa 29.1.2012. Hän on toiminut Nepalissa jo lähes pari kuukautta. Kirkkoneuvosto päätti myös lopullisesti ystävyysseurakuntamatkasta Vönnuun ja luovuttaa seurakunnan lahjan Vönnun kirkolle.