Ruoka ja vesi kaikkien ulottuville

1.4.2012 Kansanedustaja Aila Paloniemi

Ihmisoikeudet, köyhyyden vähentäminen sekä luonnonvarojen kestävä ja tuhlailematon käyttö ovat vihreän talouden ytimessä.

Maailmanlaajuisesti resurssit eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti ja eriarvoisuus lisääntyy. Ruokaturvasta on tullut yksi kansainvälisen kehityspolitiikan keskeisimmistä kysymyksistä. Investointihaluttomuus erityisesti maatalouden kehittämiseen, ilmastonmuutos, maaperän köyhtyminen ja yhä kasvava väestönkasvu ovat vaikuttaneet nälkäisten määrän lisääntymiseen.

Jo yli miljardi ihmistä näkee nälkää ja toinen miljardi syö vähäarvoista ravintoa. Samaan aikaan, jopa samoissa maissa liikalihavuus on hälyttävästi kasvanut. Ruokaa olisi tarpeeksi mutta se on jakautunut tavattoman epätasaisesti ja osa siitä päätyy jätteeksi. Ruuasta on myös tullut keinottelijoiden sijoituskohde.

Ellei globaalista ruokaturvasta huolehdita kestävällä tavalla, YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitetta; nälästä ja aliravitsemuksesta kärsivien määrän puolittamista vuoteen 2015 mennessä ei saavuteta.

Maatalouden ja ruokaturvan kehityspoliittisessa linjauksessa viime hallituskaudella todetaan, että Suomi kehittää kehitysmaissa maataloustuotantoa, joka parantaa niiden omaa ruokaturvaa. Jokaisella maalla on ensisijainen vastuu oman väestönsä elintarvikehuollosta. Kunkin maan omaa kysyntää palveleva tuotanto pitää asettaa vientituotannon edelle. Ja kehitysmaiden vientiä on suunnattava ennen kaikkea kehitysmaiden kasvaville markkinoille.

Ilmastonmuutos hankaloittaa maatalouden ja ruokaturvan kehittämistä. Kuivuus pahenee entisestään maapallon keskivyöhykkeillä ja vesi nousee rannikkojen viljelyalueilla. Uusien viljelyjärjestelmien on vähennettävä kasvihuonepäästöjä sitomalla hiiltä maaperään ja kasvillisuuteen. Tämä onnistuu parempien viljelykäytäntöjen avulla.

- Maailma on janoinen, koska olemme nälkäisiä, toteavat professorit Olli Varis ja Matti Kummu Aalto-yliopiston Vesi ja kehitys –ryhmästä. Ihminen juo pari litraa vettä päivässä mutta jokainen meistä ”syö” noin 1500-4500 litraa vettä päivässä, sillä maatalous on ylivoimaisesti suurin veden kuluttaja. Noin 80-90 % ihmisen käyttämästä vedestä kuluu ruuan tuotantoon, he laskevat. Paikallinen taso on ratkaiseva, jotta ihmisillä olisi puhdasta vettä juotavana ja riittävä hygieniataso, alueellinen taso taas on tärkeä ruokaturvan näkökulmasta.

- Vesi kuten ruokakin on jakautunut maapallon väestön kesken erittäin epätasaisesti. Kun alueen uusiutuvista vesivaroista käytetään yli 40% vuodessa, puhutaan korkeasta vesistressistä. 60-luvulta vuoteen 2005 vesistressialueilla asuvien ihmisten määrä oli liki kymenkertaistunut, Varis ja Kummu toteavat.

Ruokaturvaa kyettäisiin parantamaan ja konflikteja ehkäisemään tuottavuutta lisäämällä, pysäyttämällä viljelysmaan kestämätön lisääminen, muuttamalla ruokavaliota ja puolittamalla maailmanlaajuinen ruokahävikki, listaa Nature- lehden julkaisu. Ruokahävikin puolittamisella voitaisiin varmistaa hyvä ruokaturva jopa 750 miljoonalle ihmiselle!

YK järjestää kesäkuussa Brasilian Rio de Janeirossa kestävän kehityksen RIO plus 20 –huippukokouksen. Se on jatkoa Rion vuoden 1992 poliittiselle julistukselle, joka sisältää 27 periaatetta mm kansalaisten osallistumisesta, rikkaiden ja köyhien maiden velvoitteista ja oikeudenmukaisesta taloudesta. Monet näistä kaikkien valtionpäämiesten tuolloin hyväksymistä periaatteista eivät ole toteutuneet.

Eikä työ näytä nytkään olevan helppoa. Monet kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet Rion kokouksen valmistelujen etenemistä, erityisesti sosiaalisen pilarin sanotaan jäävän liian vähäiselle huomiolle kokonaisuudessa.

Ruokaturvan pitäisi olla yksi prioriteeteista myös Rio plus 20 huippukokouksessa. Ravitsemuskysymys sivuutetaan kuitenkin kansalaisjärjestöjen ( Allianssi ry, Pela ry, Suomen Wolrd Vision ry) mielestä liian kevyesti. Esimerkiksi alle 5-vuotiaiden lasten aliravitsemus on unohdettu kokonaan. Se on kuitenkin yksi pahimmista lasten kuolinsyistä kehitysmaissa. Liki 3 miljoonaa ennaltaehkäistävissä olevaa lapsen kuolemaa liittyy aliravitsemukseen.

Konkreettinen mittari ruokaturvan paranemiselle olisivat muutokset aliravittujen lasten määrässä.

Ihmisen terveys liittyy olennaisesti ruokaturvaan, puhtaaseen energiaan, kaupunkien tilaan ja ilmastonmuutokseen. Terveet ihmiset voivat edistää kestävää kehitystä, terveet lapset jaksavat käydä koulua ja hyvinvoivat aikuiset ja nuoret jaksavat rakentaa yhteiskuntaa. Lasten kuolleisuus ennaltaehkäistävissä oleviin tauteihin, kuten keuhkokuumeeseen ja ripuliin on edelleen hälyttävä esimerkiksi Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa, kansalaisjärjestöt toteavat.

Naisten aseman parantaminen kaikilla yhteiskunnan sektoreilla on avainasia köyhien maiden kehittymisessä. 

Kehitysmaiden maataloudesta vastaavat pääosin naiset. Esimerkiksi Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaassa Nepalissa naisten vastuulla on noin 60 prosenttia maataloustyöstä, ja vastuun uskotaan kasvavan edelleen miesten lähtiessä suurin joukoin Persianlahden maihin ja Etelä-Aasiaan siirtotyöläisiksi. Naiset omistavat kuitenkin vain noin kymmenesosan maasta, Kirkon ulkomaanavusta muistutetaan.

- Ilman maan kaltaista pääomaa naisten on vaikeaa saada lainaa tuotannon kehittämiseksi. Myös osuuskuntien jäsenyys edellyttää usein alkupääomaa, ja maanomistustodistus saattaa olla edellytys juomaveden ja sähkön kaltaisille peruspalveluille. Epävarma omistussuhde maahan ei myöskään innosta investoimaan tuotannon kehittämiseen.

Sukupuolinäkökulma onkin saatava mukaan maaseudun kehityksen prosesseihin, erityisesti maatalouspolitiikkaan. Naisten osallistuminen on taattava näitä asioita koskevassa poliittisessa päätöksenteossa.

Vihreä talous on nousemassa Rion konferenssin yhdeksi pääteemaksi. 

 Ilmakehän kasvihuonekaasupäästöt ovat moninkertaistuneet eikä teknologisilla sovelluksilla ole pystytty hillitsemään lisäpäästöjä. Maapallon väestö jatkaa kasvuaan. Tulevaisuudessa meidän on kyettävä ruokkimaan entistä suurempi väestömäärä, vaikka tuottava pinta-ala vähenee. Ympäristöongelmat kärjistävät eriarvoisuutta ja konfliktien uhka lisääntyy.

Vihreään talouteen siirtyminen vaatii valtavasti yksityisiä ja julkisia resursseja. Samanaikaisesti teollisuusmaiden pitäisi tukea kehitysmaita tässä muutoksessa. Miten käy, riittävätkö rahat enää köyhyyden vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen hillintään ?

Aila Paloniemi
kansanedustaja ( kesk)
Ulkoasiainvaliokunnan jäsen
Jyväskylä, Kyyjärvi