Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2012 |
Kilpailu kansandokumentaristeilleVielä ehtii mukaan NopolaNews -Doc 2012 kansandokumenttielokuvakilpailuun.KevätkonserttiLuonnon lumo ja enkelten kosketusKanadansuomalaisten tervehdys Thunder Baysta
|
||||
Lotta-teemailta Radio Suomessa 29.5.2012Lotta-teemailta Radio Suomessa tiistaina 29.5 klo 18-20 Sotatoimialueella palveli sekä talvi- että jatkosodassa noin 100 000 lottaa. He hoitivat kaikenlaisia tehtäviä sotilaiden muonituksesta lääkintään. Heitä löytyi muun muassa ilmavalvontatorneista, säähavaintoasemilta ja kaatuneiden evakuointikeskuksista. Tämän lisäksi he hoitivat monenlaisia tehtäviä kotirintamalla. Sodan päätyttyä Lotta Svärd-järjestö lakkautettiin Neuvostoliiton vaatimuksesta ja se katosi vuosikymmeniksi Suomen kansan historiatietoisuudesta. Vasta 1990-luvulla järjestö koki uuden tulemisen. Radio Suomi nostaa toukokuun lopussa Lottajärjestön ja heidän tekemänsä työn taas esiin. Tiistaina 29.5 klo 18-20 Radio Suomessa kuullaan muisteluja lottien kokemuksista ja samalla vastataan myös kuulijoita askarruttaviin kysymyksiin lotista ja heidän työstään. Radio Suomen studiossa kuulijoiden kysymyksiin vastaavat: 89 -vuotias Aune Rahola, joka palveli talvisodassa lottana väestösuojelukeskuksessa Tampereella ja jatkosodan aikana mm. radistina Viteleleessä Laatokan rannalla. Järjestön lakkauttamisen jälkeen hän on osallistunut vapaaehtoiseen sotilaskotiyhdistystoimintaan tiiviisti 50 vuoden ajan. Sirkka-Liisa Holmén, joka on Suomen Lottaperinneliiton puheenjohtaja. Lottaperinnetyötä hän on tehnyt 90-luvun lopulta lähtien. Hän on eläkkeellä oleva yhteiskunnallisten aineitten kouluttaja ja radiotoimittaja. Tiina Kinnunen, joka toimii professorin sijaisena Jyväskylän yliopistossa. Hän on tutkinut lottahistoriaa, erityisesti järjestön lakkauttamisen jälkeen ja toiminut myöskin asiantuntijana Lottamuseon uuden päänäyttelyn työryhmässä Keskustelua vetää toimittaja Seppo Heikkinen. Kysymyksiä voi lähettää jo etukäteen osoitteeseen radio.suomi@yle.fi. Itse lähetykseen voi osallistua: Tekstiviestillä Sähköpostitse |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |