Kyyjärven verkkolehti | elokuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Urpilaisen budjettiehdotus vahvistaa oikeudenmukaisuutta

8.8.2012 Kansanedustaja Susanna Huovinen

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen julkisti ministeriönsä ehdotuksen vuoden 2013 budjetiksi synkkien talousnäkymien keskellä.

Eurokriisi ei ota laantuakseen, vienti ei vedä ja eurooppalaisen taantuman pelko alkaa näkyä myös suomalaisten kuluttajien ostopäätöksissä. Vaikka Suomen julkisen talouden tilanne on Euroopan parhaimmasta päästä, on meilläkin omat haasteemme.

Jutta Urpilainen osoittaa tällä budjettiesityksellään olevansa sanojensa mittainen nainen. Kun kävimme keväällä 2011 eduskuntavaalikampanjaa, meidän demareiden keskeinen sanoma oli, että päätöksiin tarvitaan lisää oikeudenmukaisuutta. Tätä tavoitetta Urpilainen on tehnyt todeksi jo aiemmin muun muassa pääomanveron nostolla, isojen perintöjen verotuksella ja uudella solidaarisuusverolla. Nyt Urpilainen jatkaa samalla linjalla. Vaikka taloustilanne on synkentynyt, perusturvaan tulevista korotuksista ei tingitä. Tämä on selkeä ja hyvä arvovalinta: vaikeinakin aikona pidetään kiinni tärkeästä oikeudenmukaisuuden lisäämisestä.

On selvää, että budjettiesitys tulee saamaan osakseen kritiikkiä. Oppositio varmasti vaatii lisää sinne ja tänne kertomatta kuitenkaan, mistä rahat yhdeksään hyvään ja kymmeneen kauniiseen otetaan. Voi olla, että hallituskumppani Kokoomus murisee siitä, että budjettiesitys on säästöistä huolimatta alijäämäinen. On kuitenkin selvää, ettei tästäkään lamasta selvitä pelkällä kovalla säästökuurilla. Tarvitaan myös panostuksia tulevaisuuteen. Lisäksi on vahvistettava ihmisten luottamusta. Jos perusturvan korotuksista tingittäisiin, ei se ainakaan kotimarkkinoita vahvistaisi, vaan päinvastoin.

Budjetin säästöt ja veronkorotukset ovat kova paikka. Ei näitä mielellään tehdä. Meillä päätöksentekijöillä on kuitenkin vastuu katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen. Emme voi istua tulevien sukupolvien - toisin sanoen omien lastemme ja lastenlastemme reppuselässä. Meidän on saatava talous kestävälle pohjalle ja se vaatii myös menosäästöjä.

Kun torilla tapaa poliitikon joka lupaa ummet ja lammet, valistunut kansalainen kysyy tässä taloustilanteessa: mistä otat rahat? Välillä eduskunnassakin tuntuu, että opposition hallussa on jokin kuvitteellinen miljoonapussi, josta hienot puheet toteutetaan. Hallitus sen sijaan joutuu toimimaan todellisten budjettilukujen ja rahojen kanssa. Tässä vaikeassa tilanteessa ministeri Urpilaisen esitys on tasapainoinen kokonaisuus.

Susanna Huovinen
Kansanedustaja (sd.)
Jyväskylä