Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kyyjärven metsänhoitoyhdistykselle uusi valtuusto

27.9.2012 Jukka Kainulainen

Kyyjärven metsänhoitoyhdistyksen valtuustovaaleissa metsänomistajat käyttivät jälleen ahkerasti äänioikeuttaan. Postivaaleina käydyissä vaaleissa äänestysprosentiksi muodostui 50,2 %. Vaalien ääniharava oli Tapio Niskala 30 äänellä.

Määräaikaan 26.9.2012 klo 16:00 mennessä tulleita ääniä oli  253 kpl, jotka kaikki hyväksyttiin. Yksi äänestyskuori oli tyhjä. Äänestysprosentiksi tuli 50,2 %, kun äänioikeutettuja oli 506 metsänomistajaa.

Uusien valtuutettujen keski-ikä on 53 vuotta. Ennätyksellisestä naisehdokkaiden määrästä huolimatta ei valtuutetuiksi valittu yhtään naista. Kaksi naista vaikuttavat seuraavat 4 vuotta varavaltuutettuina. Kolmannen varavaltuutetun paikan sai vaalitoimikunnan arvonnan jälkeen Markku Huumarkangas. Hänellä ja Kalevi Lahdella oli sama äänimäärä.

Palkansaajia valtuutetuista on neljä, kaksi eläkeläistä ja yhdeksän maanviljelijää. Maaseudulla ammattinimike ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen, vaan palkansaaja voi olla myös maanviljelijä. Osa maanviljelijöistä voi olla myös eläkkeellä tai yrittäjinä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki asuvat Kyyjärvellä. Kuusi valituista ovat uusia valtuutettuja.

KYYJÄRVEN METSÄNHOITOYHDISTYKSEN VALTUUSTOVAALIN 2012 TULOS:

Kyyjärven metsänhoitoyhdistyksen valtuusto 2013 -2016 (äänimäärä):

                      1.  Niskala Tapio (30)

                      2.  Ruuska Reijo (22)

                      3.  Kirvesmäki Pekka (22)

                      4.  Pölkki Tuomas (19)

                      5.  Tamminen Raimo (18)

                      6.  Kainu Heikki (18)

                      7.  Kantonen Juhani (17)

                      8.  Bergman Esa-Pekka (14)

                      9.  Pohjonen Markku (13)

                      10. Kainu Sakari (11)

                      11. Huumarkangas Jouko (9)

                      12. Parkkonen Juho (9)

                      13. Ruuska Seppo (8)

                      14. Uusimäki Mauno (8)

                      15. Tikkanen Juha (8)

                      Varavaltuutetuiksi valittiin

                      1. Kantonen Suvi (7)

                      2. Aksela Sirpa (6)

                      3. Huumarkangas Markku (4)