Tulentorjujien jouluruokailu
16.12.2012 Juttuvinkki ES / ATLauantaina 15.12 kokoontui paloasemalle perinteiseen Tulentorjujat Ry:n jouluruokailuun Kyyjärven palokunnan miehistöä puolisoineen.
Aiemmista vuosista poiketen jouluruokailu oli miesten järjestämänä oman
paloaseman tiloissa. Miehet olivat nähneet paljon vaivaa koristelemalla paikan juhlalliseksi.
He olivat myös valmistaneet ja kattaneet ruoat itse pöytään. Tarjottavana oli hyviä ja monipuolisia jouluruokia! Ruokailun jälkeen palopäällikkö Panu Nurmivaara ja yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Hänninen muistivat yli 30 vuotta toiminnassa mukana ollutta Rauno Paanasta, joka on jäämässä eläkkeelle ja näin ollen siirtyy myös palokunnan tehtävistä sivuun. Illan aikana jaettiin myös Vuoden palomies-titteli. Sen sai tänä vuonna Jukka Jääskeläinen aktiivisesta osallistumisestaan niin palokunnan hälytystoimintaan kuin yhdistyksen talkootyöhönkin.
Palopäällikkö muisteli kulunutta vuotta, joka onkin ollut keskimääräistä rauhallisempi. Tänä vuonna Kyyjärven palokunnalla on ollut tähän mennessä 100 lähtöä hälytystehtäviin!
Kyyjärven Tulentorjujat toivottavat Hyvää ja turvallista joulunaikaa kaikille sekä kiittävät kuluneesta vuodesta!