Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2005 |
MLL:n aurinkoinen perheretki Wasalandiaan.Iloa ja riemua MLL:n retkellä Wasalandiassa.Viertamolle vietiin rotinoitaMLL:n kesäretki Wasalandiaan
|
||||
Leirilippu nousee Kutina ´05:llaMuurarin sävelellä lauloimme näin: Leiri toi, leiri toi ininän. Leiri toi, leiri toi kutinan. Leiri toi Kiilopäälle Kyypartion ja teltoille itikan. Kyypartio on viettänyt onnistuneen kesäleirin Lapissa 16.-23.7. välisellä ajalla. Leirin pääluku ilman sarvia oli 26. Lisäksi leirissä vieraili päivittäin useita sarvipäitä, joita poroiksi kutsuimme. Poroista ja vähän pedoistakin meille kävi luennoimassa kyyjärveläissyntyinen tutkija Mauri Nieminen Kaamasen porotutkimusasemalta. Lapset suunnittelivat leirilipun,jota jokainen pääsi ompelemaan. Käden taitoja harjoiteltiin myös osmonsolmujen tekemisessä, köyden rihmaamisessa ja köytöksissä. Kuusenoksasta ja narusta syntyi myös kätevä kantoteline,tosin ei yhtä vesitiivis kuin reppu. Vuolemispaikalla vuoltiin ja enimmäkseen puuta. Leirin pienimmäiset osanottajat (5, 4 ja 1 vuotta) muodostivat teamin: Lapin pienet kisailijat. Vauhtilajit kuten juoksut ja hypyt kisattiin naurussa suin. He valloittivat myös Kiilopään huipun. Välillä ihmeteltiin Reijon vahvinta linja-autoa ja saunareissulla uintia purossa ei jätetty väliin. Vartiolaiset lähtivät vaellukselle jonka oli tarkoitus kestää kaksi päivää. Ensimmäisen päivämatkan päätteeksi eräs otti yhteen paarman kanssa, jonka tuloksena pieni haaveri ja urheat vartsat jatkoivat matkaa toisen päivämatkan verran, palaten yöksi leiriin. Ensikertalaiset vaeltajat suoriutuivat kuuman päivän vaelluksesta erinomaisesti. Seuraavana päivänä rasituksen rippeet huuhdeltiin Saariselän kylpylässä liukumäen aaltoihin. Viimeisenä leiri-iltana siniristilippu laskettiin alas ja kuljetettiin leirihartauspaikalle. Lipun vieressä leirinjohtaja otti vastaan kaksi partiolupausta. Mieleen painuvan leirihartauden piti lääninrovasti Arto Lepistö. Saimme myös kuulla kuinka rippikoululeirillä vierailleen karhun kävi. Myöhemmin iltanuotiolla laulettiin raikuen R-A-K-A-S ja voimalla seitsemän miehen... |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |