Kyyjärven seurakunnasta ei lähde liitosaloitetta
Olavi Vallivaara 23.2.2006Kyyjärven seurakunnan kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti hylätä molemmat liitosaloitteet kokouksessaan 23.2.2006.
Kirkkovaltuusto kävi vilkkaan keskustelun torstai-illan kokouksessa. Ainoana asiana oli liitosaloitteet. Kirkkoneuvosto oli esittänyt liitosaloitteiden hylkäämistä sekä Saarijärven että Perhon kanssa.Perusteena oli Kyyjärven kunnan neuvottelut sekä Saarijärven suuntaan että Järvi Pohjanmaalle päin.Kirkkovaltuusto oli kirkkoneuvoston linjoilla. On viisaampi odotella. Sopeutetaan toimintaa talouteen. Ei liitoskaan tuo "kultaista tulevaisuutta". Säästöihin silläkin pyritään ja todelliset säästöt tulevat vain henkilömäärää vähentämällä.Yhteistyötä tullaan tekemään ja halutaan tehdä naapurien kanssa. Uudet liitosneuvottelut aloitetaan, kun Kyyjärven kunta on ratkaissut tulevaisuudessa suuntansa. Seurakunta seuraa kirkkolain mukaan kuntaa aina liitosasioissa ei toisinpäin.