Meren aarteita.. syvältä.

Maailmassa on kaikenlaista mielenkiintosta vipeltäjjää. Ongelma toki on että ihminen suuressa nälässään ei ymmärrä, että kaikkea mikä liikkuu ei pidä syödä.

Aletaanpa ihan alusta. Tuossa viime tiistaina miut ja ystäväiseni Antti, Petteri ja Emma kutsuttiin Sendain kaupunginjohtajan (Katsuhiko Umehara) ja Sendai-Finland Wellbeing Associationin juhliin. Kyseessä oli aika hienot pirskeet, ja paikalle tuli myös mm. Finpron ja Oulu Innovationin johtajistoa. Itseasiassa, kun ekaa kertaa näin sen huoneen ja immeiset ni hetken jo luulin että oon ihan väärässä seurassa. Onneksi miun pelot ol kohtuu aiheettomia, ja hetken siinä puheiden ja kippiksen jälkeen kavereitten kanssa hetkon juteltuani tulikin jo ensimmäiset paikalliset puheille. Yleensäottaen porukka oli hirveän rentoa (suomalaisekki), ja tulipa sitä itse kaupunginjohtajankin kanssa jutusteltua. Oikeen on mukavan rento immeinen, ihmettelee itekkin että mite hääki tälläseen hommaan pääs. Pyyteli laitteleen postia jos haluaa terveisiä lähettää. Mutta mie vähän harhailen.

Tuossa loppupäästä juhlaa tuli yks näitä kaupungin virasmiehiä juttelemaan (tuttu karaokereissulta) ja osotteli että tunnettekos tuon harmaapäisen herran. Selvisi että hää on Tohokun yliopiston insinööripuolen dekaani, ja ystävällisesti tää tuttumme päätti esitellä meidät sitte hälle. Yasutaka Iguchi. Kohtalokas tapaaminen joka alkoi hirveällä pääaineiden ja professorien setvimisellä. Fiksuna prohvessorismiehenä Iguchi-sensei kanto mukanaan listaa kaikista insinööripuolen professoreista ja heidän alueistaan. Näin siis selvisi loppujen lopuksi että miks miun ala (informaatiotiede) oli niin kovasti haussa. Se kun on kuulemma jonninlainen rajatapaus tjsp. Noo, siinä hetki juteltiin ja sitten erottiin. Mainittakoon tässä välissä että aiemmin juhlissa tuli yks lääketieteen professori kyselemään meiltä että ollaanko mekin professoreita. Vaikka nyt siltä ehkä näytettiinkin niin jouduttiin paljastamaan että ihan vaa opiskelijoita. Mukava heppu hääkin, nimi vaan ei tuu nyt mieleen. Kaiken muu hyvän lisäks olin heränny vähän omia aikoja ja kaiken hässäkän keskellä oli jäänyt aamupalat ja muut syömättä. Tyhjin vatsoin siis oltiin liikkeellä ja toivoinpa saavani ilmaisen aterian näissä pippaloissa. Väärässäpä toki olin, juhlissa tarjoiltiin lähinnä jotain pientä purtavaa.

Juhlien jälkeen ystäväisemme Maaya, joka vääntää suomea varsin sujuvasti (alla mm. 4 vuotta oleskelua Rovaniemellä) kutsu mejjät jatkoille. Lähdettäisiin kuulemma alakerran aulasta liikenteeseen. Suomalaisina toki vastasimme että "joo" ja mentiin alakertaan oottamaan. Siinä ku hetki oltiin ootettu ni tulikin tää dekaani paikalle ja kysy että oltiinko me lähössä jonnekki. Taaspa suomalaisina vastattiin "joo". Siitäpä sitten lähti tää dekaani johtamaan mejjän pientä porukkaa ja sitä lääketieteen proffessoria jonnekkin maan alle. Siinä vaiheessa alettiin Petterin kans epäillä että taitaa olla nyt vähän väärässä joukossa kun lähettiin ilman Maayaa liikenteeseen. Pikainen puhelu varmisti asian: oltiin eksytty pääjoukosta. Iguchi-sensei vei meidät hassun näköiseen ravintoalan yritykseen jossa oli kaloja altaissa. Hetken jo arvelin että "tää on varmaan sen luokan paikka missä saa valita minkä kalan haluaa natustaa". Näin ei kuitenkaan tullut oleman. Iguchin johdolla mentiin ravintolan takaosaan tatamilattialla varustettuun huoneeseen. Sitten hää alkaakin tehdä selvää illan menusta. Huomatkaa, että kaikilla ryhmän miespuolisilla oli nälkä, ja että ruokajuomana oli luojan kiitos kiitettävästi sakea.

Eräänlaisen japaninkielisen keskustelun päätteeksi Iguchi saa ruoat tilattua ja istutaan odottelemaan. Iguchi on tyytyväinen, sillä pitäähän ulkomaalaisille nyt antaa mahdollisuus maistaa Japanin Herkkuja. Alkupalat saapuvat pöytään - ja sake myös. Alkupalana on 3 pientä kuppia. Emma avaa innostuneena ensimmäisen (huomatkaa, että Emma syö mitä tahansa mikä näyttää siltä että sitä ei pidä syödä. Ja pitää siitä.) ja löytää sieltä... jotain matojen näköistä ruskeassa soosissa. Iguchi selittää että kyseessä on "jotain" osaa mustekalasta. Ei ainakaan lonkeroa, eikä varmasti itte lihaa. Maistui vallan miellyttävän epämiellyttävältä. Saan kunnian avata seuraavan kupin, ja sieltä löytyy jotain oranssia ja limaista. Mää en vieläkää tiä mitä se iteasias oli, sivistynyt veikkaus englannin- ja japaninkielisestä selityksestä päätellen olisi jonninlainen merikukka joka on melkein, mutta ei aivan, kuin merisiili. Maistui vähän veikeältä, tai no.. vähän kuin merivedeltä. Viimeisessä kupposessa olikin tapaus. Kaikesta päätellen kyseinen harmaa tahna oli ravun sisuskalut muussattuna. Siis ne osat joita ei lasketa lihaksi. Kaikesta huolimatta tämä oli kuitenkin se vähiten kauhea kokemus näistä kolmesta.

Pääruokana oli keittoa, jostapa kuva tuossa yllä. Nyt siellä varmaan jo uteliaammilla alkaa olla aika töpinä. Juu-u. Keskellä keittoa killuu ihan oikeita syvänmerenkalan kiveksiä. Sanoisin notta maistuu siltä miltä kuulostaa. Toisaalta on täyttävä ruoka kun pitää kolme kertaa niellä notta pysyy alhaalla. Urheasti kävin taistoon sakekupin kanssa, mutta ei tuo kyllä mitään hääviä ole. Miellyttävänä bonuksena se vähän silleen... poksahtaa kun sitä puraisee. Näiden ihanien yllärien lisäksi keitosta löytyi kyseisen elukan määrittelemättömiä osia, mm. maksaa, jotain pitkää ja läpikuultavaa, ja jotain mikä näyttää leuan ja evän yhdistelmältä. Voe hyvä luoja näitä.

...loppujen lopuksi 3 miestä painui mäkkiin hyvillä mielin, sillä selkeästikään paikallinen ruoka ei ollut tarpeeksi täyttävää. Kokemus se oli tämäkin, mutta toivottavasti ainutkertainen. Ainii, ja se Maayan porukka olis ollu matkalla paikallisee espanjalaistyyliseen baariin.

-- Juho Kainu