Rippileiri Pallaksella
Olavi Vallivaara 24.6.2006Rippileiri päättyi juhannusaaton puolella, kun saavuimme Pallastunturilta Kyyjärvelle.
Leirille lähdimme Kyyjärven kirkosta 17.6.2006, kun ensin olimme mukana Päivin ja Aleksin vihkitilaisuudessa. Pallaksella meidän tukikohtana oli Vuontispirtti. Se sijaitsee lähellä Kittilän Raattamaan kylää, mutta on jo Enontekiön kunnan puolella. Siellä yövyimme ja pidimme jonkin verran oppitunteja. Pääosa oppitunneista pidettiin vaelluksilla Pallastunturin eri kohteissa. Sää oli vaellukseen hyvä tosin pari kertaa kastuimmekin ja olimme ukkosta pitämässä laavulla. Paluumatkalla kävimme Muonion kirkossa pitämässä harjoituksia ja poikkesimme Ruotsin puolella Haaparannassa. Hyvissä voimin, terveinä, uutta oppineina, kokeneina ja nähneenä palasimme kotiin. Taivaan Isä siunasi leirimme. Opettajina olivat yllekirjoittaneen lisäksi teol yo Markus Tuukkanen, kanttoria lomitti Marjukka Eskelinen ja isosina olivat Ulla-Riikka Noponen, Miia Halmesaari ja Valtteri Noponen.
Kuva on Pallakselta, taustalla Montellin autiotupa.