Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

30 vuotta täynnä

30 vuotta sitten eli 14.6.1976 Erkki Sorsamäki aloitti rakennustarkastajan tehtävät Kyyjärven kunnan palveluksessa.


Kyyjärven kunnan perusopetuksessa on uudelleen haettavanaLastenohjaajan paikka on avoinna

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Haastattelussa Tuula Härkönen

Jasmine Taipale

Haastattelin koulustamme eläkkeelle jäävää äidinkielen- ja historianlehtoria, Tuula Härköstä.

1. Näin alkuun haluaisin kysyä, miltä nyt tuntuu, kun olet jäämässä eläkkeelle?

- Aika haikea olo, mutta toisaalta mukana on kutkuttava jännittys.

2. Minkä luulet olevan suurin muutos jättäessäsi kouluelämän taaksesi ja kuinka aiot selvitä siitä?

-Onhan se ilahduttavaa, elämä on ollut 45 min -  15 min rytmistä joten tulevaisuudessa toivon, että en ole sidottuna aikaan. Luulenpa ettei tule oloa jolloin olisi kuin 'tyhjän päällä' vaan uskon keksiväni kyllä tekemistä.

3. Olet ollut monen oppilasryhmän opettaja. Mikä luokka on jäänyt erityisesti mieleen ja minkä takia?

-Valvontaluokkiin tietenkin on tutustunut aina paremmin, parasta luokkaa en osaa sano. Parhaina muistoina tietenkin mieleen jäävät tavalliset arkipäivien kommellukset ja retket.

4. Oppilaskunta on myös ollut osa päivittäistä työpäivääsi. Miten ihmeessä tulevaisuuden oppilaskunnat selviävät ilman sinua?

-Kyllä he selviävät. Oppilaskunta on tärkeä asia johon kannattaa satsata. Se on suuri voimavara tavalliseen kouluarkeen.

5. Mikä on paras oma koulumuistosi niiltä ajoilta kun olit oppilaana koulussa?

- Silloin järjestettiin koulujen välisiä kulttuurikilpailuja. Oppilaat valmistivat esityksiä ja esittivät niitä ympäri Suomea kilpaillen keskenään. Tietenkin mieleen myös jäivät ohjelmalliset diskot. Tekemistä kyllä riitti aina.

6. Olet ollut pitkään opettajana Kyyjärvellä. Oletko viihtynyt?

- Kyllä olen viihtynyt.

7.Aiotko jäädä Kyyjärvelle vai seuraako elämäsi uutta vaihetta myös uudet tuulet?

-Olen asunut Kyyjärvellä jo kauan, joten tänne jään. Lapset ovat tietenkin maailmalla - heidän luonaan tulee matkusteltua. Kuitenkin tunnen Kyyjärven "kodikseni".

8. Vielä näin lopuksi... Mitä haluaisit sanoa oppilaille, työtovereillesi sekä kaikille kyyjärveläisille?

On todella ollut mukava tehdä yhteistyötä joka ei sujuisi ilman upeita perheitä. Perheet ovat valmiit tekemään paljon lastensa eteen ja ovat valmiita yhteistyöhön. On tuntunut aina, että olemme 'samalla puolella aitaa'. 
  Olen aina ollut sitä mieltä että pitää luottaa oppilaisiin. Entiset oppilaani ovat olleet luottamuksen arvoisia, upeita ihmisiä.
  Vuosien varrella on ollut erilaisia työtovereita. Hyviä persoonia kaikki.

-- Kuvassa Tuulalla koekäytössä koulumme oppilaskunnan lahjaksi antamat 'viimeistelysakset' --