Ansassa ollaan!
Jasmine TaipaleKyypartio osallistuu heinäkuun lopulla järjestettävään Keski-Suomen piirileiri Ansaan. Koko leirille osallistuu n. 700 leiriläistä. Kyypartion edustusvoima on tällä leirillä 25 henkilöä.
Lähdimme matkaan kirkon parkkipaikalta tiistaiaamuna klo 9. Jo matkan aikana kuului huudahduksia sieltä sun täältä, että mitäs sitä tulikaan unohdettua kotiin. Unohduksia oli laidasta laitaan: unilelusta istuinalustaan. Onneksi kuitenkin jokaisen rinkka sisältöineen oli visusti mukana. Ensimmäinen merkki leiristä oli tiellä keltaisiin liiveihin pukeutunut turvamies. Hän kysyi meiltä, että "milläs asialla ollaan" ja pian asian selvittyä hän päästi meidät jatkamaan matkaa.
Leirille saavuttuamme otimme tavaramme bussin alaosasta ja heitimme rinkat selkään. Lähdimme tarpomaan alaleiriimme päin. Ansa-leiri siis sisältää kolme alaleiriä: Rysä, Loukku ja Karhunrauta. Meidän alaleirimme on Rysä. Alaleiri sensijaan sisältää aina useita savuja. Yhteen savuun majoittautuu aina 1-3 lippukuntaa. Savumme on Vanne. Tällä hetkellä se on vain Kyypartion valloittama, mutta perjantaina asiaan tulee muutosta: Saarijärven Saloveikot saapuvat 8 sudenpennun sekä kahden aikuisen voimin mukaan Vanteen elämään.
Savumme löydyttyä oli edessä risusavotta. Eli piti meidän savun alueelta heittää suurimmat risut ja roskat pois. Siistiä tuli ripeästi joten piakkoin pääsimmekin telttojen pystyttämiseen sekä muuhun rakenteluun. Pienen telttapaikkakinan jälkeen jokainen oli löytänyt mieluisan paikan. Ensimmäisenä teltan olivat pystyyn saaneet lippukuntamme "isot tytöt" Amanda Oikari, Satu Huumarkangas ja Jasmine Taipale.
Tiistai-iltana tehtiin leiriläisille leirikaste sekä vietimme avajaisjuhlaa. Juhlassa aurinko helli ihmisiä. Tunnelma oli korkealla kun ilmoille kajahti Otto Lahtisen säestämänä leirilaulumme "Ansa on viritetty". Iltapalalla saimme maanmainiota kaakaota sekä tietenkin muutakin evästä. Ensimmäisenä iltana uni maittoi kunnolla ja kuorsaus jylisi savussamme.
Keskiviikkona oli vuorossa "oikein kunnollinen leiripäivä". Aamupäivä vietettiin ohjelmalaaksossa, joka sisältää kolme pääpistettä: Taito-, Riemu- ja Luontoansan. Pisteissä riittää toimintaa mollamaijan teosta kasviprässin valmistamiseen, sekä selviytymisrataan.
Hyvinhän niistä selvittiin ja mukaan kerättiin monta hauskaa muistoa sekä tavaroita. Torstaina aamu meni ohjelmapisteiden sävelein. Kuitenkin klo. 14 oli starttaus haikille. Haikki on siis vaellusreissu, jossa ollaan yötä. Ansa leirin haikilla ensimmäisenä päivänä 7km ja toisena suunnilleen samanverran. Vaelluksen ohella käydään rasteillä. Rasteilla tehdään esim. ansoja. Kyypartiosta haikille lähti 9 leiriläistä.
Kaikki täällä on mennyt hyvin ja iloisella mielellä on porskutettu etiäpäin :)
Terveisiä meiltä kaikilta Kyypartion leiriläisiltä kotipuoleen!