Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2006 |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|
||||
Asuminen
Hyvinvointi
Kulttuuri
Kunnalliselämä
Lapset ja nuoret
Liikunta ja urheilu
Luonto ja ympäristö
Maa- ja metsätalous
Seniorit
Seurakunnat
Tekniikka ja talous
Työelämä
Vapaa-aika
Yrityselämä
![]() ![]() |
![]() Kyyjärvelle lintutorniKuluvan kesän yhtenä Yty-työkohteena tehtiin lintutorni Kyyjärven eteläpäähän. Aikaisempina vuosina on kaavailtu lintutornin tekoa jonnekinpäin kyyjärveä, mutta sopivaa paikkaa, eikä tekijää ole ollut. Viime talvena asiaa vietiin eteenpäin ja palaset loksahtivat kohdalleen. Pekka Kirvesmäki antoi käyttöoikeuden maalleen tornin rakentamiseen ja sinne kulkemiseen ja Keski-Suomen Ympäristökeskuksen hallinnoiman Yty-projektin kautta saatiin työntekijät kohteeseen. Alkukesästä Yty-miehet kaatoivat sopivat pylväspuut kunnan metsästä ja parkkasivat ne kuivumaan. Elokuun aikana aloitettiin itse tornin rakentaminen. Kari Juutilainen ja Reijo Aumanen kasasivat tornin Kyyjärven kunnalta ja Kyyjärven Sahalta lahjoituksina saaduista puutavaroista. Myös viimekesän tervahaudan poltosta, Metsähallitukselta saatu terva käytettiin tornin puuosien kyllästämiseen. Katselutasenteella on kokoa noin 4 kertaa 3 metriä, joten sinne mahtuu useampikin henkilö kerrallaan ja näkymät järvelle ovat vähintäänkin tyydyttävät. Tornin sijoituspaikka valittiin niin, että vierestä kulkeva Oikarinjoki, joka keväällä sulaa aikaisin, tarjoaa muuttolinnuille ja sen myötä kuvaamiseen hyvät olosuhteet. Ja mitenkä sinne löytää? Ajat Sinistätietä ja käännyt Kumpulaan päin ja välittömästi vasemmalle Pentinniementielle, jossa noin kilometrin päässä opasteet tornille. Polku on merkitty sinisillä ympyröillä varustetuin paaluin. Ainakin rakennusvaiheessa lintutorni herätti mielenkiintoa ja uskon, että siitä on todellista hyötyä alan harrastajille. Yhteistyöllä tämäkin saatiin aikaan, joten kiitos kuuluu kaikille mukanaolleille. |
|||