Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Simo Paloniemi 90 vuotta

Simo Paloniemi täytti 90 vuotta 29.1.2007. Juhlat oli lauantaina kotona Mäntyrinteessä.



Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Laina Mäkelä täytti 95 vuotta

Olavi Vallivaara 11.2.2007

Lainanpäivänä vietettiin Laina Sesilia Mäkelän e.Mäen juhlapäivää omassa asunnossa Kyyjärven kirkonkylällä lähiomaisten ja ystävien kesken.

Laina on korkeasta iästä huolimatta pirteä ja elää yksin nykyisessä kodissaan. Muisti on vielä terävä. Lainan syntyessä 7.2.1912 Perhon Heikkilässä, Möttösenkylässä, oli kova pakkaspäivä. Samoin oli nytkin 95 vuotta taaksepäin. Se oli ollut myös kylän kinkeripäivä. Lainan ollessa seitsenvuotias tyttönen perhe muutti Kyyjärven Ohramäkeen, joka silloin tyietysti kuului Karstulan pitäjään. Isä oli ostanut Takalan tilan, jossa jouduttiin tekemään kovat kunnostus- ja raivaustyöt. Isä mieltyi Ohramäkeen siksi, että siellä ei ollut hallaa. Lainan isä oli syntyisin Karjalasta, Säkkijärveltä. Matti-isä oli nuoruudessa ollut oman isänsä kanssa "tiilenlyöjänä" Viipurissa. Amerikan kautta hän tuli Perhoon. Lainan isä eli myös yli 90 vuotiaaksi. Lainan pitkään elämään on sisältynyt monenlaisia tapahtumia. Kovin menetys oli aviopuoliso Toivo Mäkelän kaatuminen sodassa 7.9.1941. Sen jälkeen vielä suru kahden nuoremman veljen menetyksestä sodassa. Laina jäi sotaleskeksi kolmen poikansa kanssa. Silloin koti oli Karstulan Kimingillä. Vuonna 1949 Laina palasi poikiensa kanssa viljelemään kotipaikkaa, Takalaa, Ohramäkeen. Laina elämässä on ollu paljon raskasta ruumiillista työtä. Mutta hänenkin aatoksissa on ajatus: "Silloin se parasta oli, kun oli työtä ja tuskaa."  Lainalla on rauhallinen luonne ja hän iloitsee läheisistään. Poikien perheet ja lastenlapset sekä heidän lapset ovat aina mielessä. Toivotamme Lainalle Onnea ja Taivaan Isän johdatusta tuleville päiville.