Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2007 |
Seppo Oikari voitti Kumpulan metsätaitoilunSunnuntai aamuna 17.6 oli 36 metsätaitoilun ystävää kokoontunut Kumpulaan mittelemään metsätaitoilun jalossa taidossa. Kaunis kesäinen sää suosi kisaa ja Veikko Lähdemäen mittaamat tehtävät saivat erot aikaisiksi kilpailijoiden välille. Samalla kilpailtiin myös Kyyjärven metsätaitomestaruuksista. Miesten paras oli Seppo Oikari 185 pisteellä. Naisten sarjan voitti niinikään Kyyjärveläinen Aina Lähdemäki ja nuorista paras oli Saila Latukka Evijärveltä.
|
||||
Kotitarvelaudan sahausJuoksuahossa Saunakylällä sahattiin toukokuussa kotitarvelautoja. Esa ja Tuija Tammisen tilalla Juoksuahossa puut saivat kyytiä sirkkelikoneen lavalla, kun Esa laittoi koneensa pyörimään. Sahauksessa on yleensä neljä miestä. Kaksi nostaa puun koneen lavalle, josta se ohjataan sirkkelinterää vasten. Kaksi ottaa vastaan sahattuja lautoja ja vie ne kuormaan. Puusta sahataan aluksi kolme kylkeä tasaisiksi, näin syntyy pintoja. Pinnat käytetään hyödyksi vaikkapa saunan lämmittämiseen. Kun kyljet on sahattu, varsinainen laudansahaus voi alkaa. Puusta sahataan niin monta lautaa kuin siitä tulee, isommasta puusta tulee tietenkin useampi ja leveämpää kuin pienestä puusta. Pidemmästä puusta tulee pidempää. Sirkkelillä voi sahata erilaista puutavaraa esim. piirua, lankkua ja lautaa. Näin tulivat puut jatkojalostettua hikisellä urakalla Saunakylän perukoilla. Mukana työssä olivat Esan lisäksi Erkki Hietaniemi ja Janne Tamminen Perhosta sekä Hannu Mäkelä täältä Saunakylän perältä. Nyt laudat odottavat siististi taapeloituna kuivumistaan. Ei sitä koskaan tiedä, mitä niistä vielä tullaan tekemään.
|
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |