Aino Tamminen (os. Huumarkangas) täytti 80 vuotta
23.7.07 Jenni TamminenItse syntymäpäivä oli 19.7. mutta sitä juhlittiin lapsien, lastenlasten ja lastenlasten lapsien kanssa lauantaina 21.7. Kivirannassa.
Aino vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Leppälässä Peuralinnassa, josta Matti haki hänet emännäksi sotien jälkeen Pohjosahoon Saunakylälle. Lapsia syntyi Lauri, Markku, Marja, Ossi, Jorma, Kari sekä kaksoset Pirjo ja Pekka. Pohjosahossa otettiin vastaan elämän ilot ja surut, karjaa ja lapsia kasvattaen.
90-luvun puolivälissä Aino siirtyi Matin kanssa Kyyjärven kirkonkylälle rivitaloon asumaan. Siellä he asustelivat yhdessä vuoteen 1999, jolloin Matti nukkui pois. Nyt Aino on vuoden päivät asustellut leppoisasti vanhainkodilla Kivirannassa. Ainolle on kertynyt 12 lastenlasta ja 2 valmista lastenlastenlasta.