Terveiset Kinnulasta
29.9.2007 Irma ja VeikkoHieno sää suosii Kinnulan syysmarkkinoita.
Nyt sitten ollaan Kinnulassa ja tuodaan Nopola Newsin ideaa tutuksi Kinnulalaisille. Hieno sää suosii markkinakansaa ja kansalaisia saapuu keskustaan, tutustumaan torimyyjien tarjontaa ihastelemaan.
Pitkän linjan yrittäjä Arvi Väisänen on myös Sirkka vaimoineen markkinoilla myymässä. Tuotevalikoimaa oli perunoista flanelli alusasuihin.
Arvin yrittäjäura alkoi kahvilan pidolla Muholassa, samaan aikaan hän kiersi kulkukauppiaana pitkin kyliä, metsäkämppiä myöten. Muholasta Arvi siirtyi Kinnulan keskustaan, aluksi kauppa oli tien toisella puolen, mutta siitä muutti Kinnuskeskukseen, jossa hän piti liikettään 29 vuotta. Kinnuskeskuksessa Arvi möi mm. moottorisahoja, aseita, polkupyöriä ja kaikkea mahdollista.
Yrittäjäuraa Arvi Väisäsellä on takanaan yli 53 vuotta ja vielä jatkuu, vaikka ikää on hyvästi yli 70. "Kolme päivää, kun olin vaan kotona, niin sairaaksi tulin", Arvi sanoi, jatkaen:"jos ei liikkeelle lähde , niin karvat kasvaa jalkopohjiin". Nykyiseen liiketoimintaan kuuluu lähinnä torimyynti, pitkin lähikuntia kiertäen. Toreilla näkee paljon ihmisiä ja se jos mikä pitää mielen virkeänä.