Yleiset tapahtumat |
Ostos- ja menovinkit |
Kokouskutsut |
Hengelliset tapahtumat |
Pitkäkestoiset tapahtumat |
Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2007 |
|
||||
Maaseutu tarvitsee puolustajiaSuomella menee nyt lujaa. Koneet pyörivät kuumina ja tulosta syntyy. Kuukausittain nostetaan kansantuloarvioita. Hyvinvointi kasvaa. Valtion verotulot kasvavat yli kaikkien arvioiden. Syntyy ylijäämää, jolla lyhennetään velkaa. Mutta miten jakautuvatkaan hyvinvoinnin hedelmät? Työmarkkinoilla nostetaan palkkoja ennen näkemättömän runsaasti. Monilla yrityksillä on varaa maksaa. Korotuksista hyötyvät eniten ne, joilla on korkea taso jo ennestään. Matalapalkkaiset hoitajat ja muut julkisella alalla toimivat jäävät euroissa laskettuna yhä jälkeen, vaikka prosentit ovat hieman korkeampia. Euroillahan ostokset tehdään. Leivän hinta nousee pian ainakin 10 % ja sähkön jopa 30 %. Polttonesteiden veron ja hinnan nousu kasvattaa kaikkia kustannuksia. Hallitus pakottaa kunnat nostamaan sairaita, vanhuksia ja lapsiperheitä rasittavia palvelumaksuja tuntuvasti. Korkojen nousu uhkaa erityisesti niitä tuhansia lapsiperheitä, joilla on iso asuntolaina. Eläkeläisiltäkin leikkautuvat korotukset pois kustannusnousun takia. Tavallinen useampilapsinen pieni- tai keskituloinen perhe joutuu ahtaalle maksujen ja korkojen noustessa. Lapsiperhe-etuuksilla ei ole edes indeksisuojaa. Talousahdinko uhkaa lisätä mm. avioerojen ja lasten huostaanottojen määrää entisestään. Äärimmäisen ahtaalla olevat kunnat joutuvat yhä suurempiin vaikeuksiin. Kuntaliitokset, joita hallitus ajaa voimakkaasti, eivät ratkaise perusongelmia. Ne eivät vahvista tulopohjaa. Parhaassa tapauksessakin liitos vain hieman vähentää kustannuksia, mutta sekin tapahtuu syrjäisten ja liitosalueiden palvelujen kustannuksella. Palvelujen tarvitsijat maksavat yhä suuremman osan kustannuksista. Vanhasen hallitus otti käyttöön muuttoavustuksen. Sillä palkitaan käytännössä niitä, jotka muuttavat pois maaseudulta. Yhä useampi perhe muuttaa ruuhka-Suomeen, vaikka työpaikka siellä olisi vain tilapäinen. Paljon parempi ratkaisu on tukea perheiden asumista synnyinsijoillaan, jolloin kunta saa asukaspohjaiset valtionosuudet ja muualla työssäkäyvä maksaa veronsakin perheen kotikuntaan. Tällaista mallia tukee tulossa oleva, mm. allekirjoittaneen voimakkaasti ajama kakkosasunnon kulujen verovähennysoikeus. Tulevaisuus EU:ssa lupaa suomalaiselle maaseudulle yhä kylmempää kyytiä. EU on ajautunut suurten jäsenmaidensa etujen ajajaksi. Heikko komissio ei puolusta pieniä jäsenmaita. Byrokraattiselle EU:lle on annettu liikaa valtaa. Tulossa oleva nimensä siistinyt perustuslaki lisää EU:n päätösvaltaan siirtyvien asioiden määrää. EU saa presidentin ja ulkoministerin, joita sille ei pitäisi sallia. Määräenemmistöpäätöksenteko laajenee ja mahdollistaa Suomelle todella epäoikeudenmukaisen sokeriuudistuksen tapaisten päätösten syntymisen lähes kaikilla politiikan aloilla. Maakunnilla ja varsinkin maaseudulla on valitettavan vähän puolestapuhujia. Kaikki puolueet hakevat nyt kannattajia kasvavista keskuspaikoista ja samalla kääntävät selkänsä maaseutuväestölle. Kahta ”herraa” ei voi palvella yhtä aikaa. Niinpä maaseudulla palvelut etääntyvät, liikenneyhteydet vähenevät, tiestön kunto heikkenee ja väestö vähenee. Aluepolitiikka on liiaksi tukahduttavaa EU-byrokratian pyöritystä. Suomi eriarvoistuu kiihtyvällä vauhdilla. Muutos on mahdollinen, mutta löytyykö muutoksen tekijöitä ennen kuin on myöhäistä? Nyt tarvitaan perinteisiä kristillisiä arvoja, joiden varassa Suomi rakennettiin tasa-arvoiseksi ja turvalliseksi sivistysyhteiskunnaksi. Näille arvoille ei löydy kestävää vaihtoehtoa. Toimi Kankaanniemi |
||||
Aseta sivu aloitussivuksi | Kyyjärven kunta | Honkalehdontie 8, PL 13 | 43700 Kyyjärvi | toteutus Media Cabinet |